Kiekkolegenda kommentoi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps) toiminnasta syntynyttä kohua.


Teemu Selänne kommentoi Iltalehden julkaisua Instagramissa. Maarit Pohjanpalo
Teemu Selänne on kommentoinut sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps) päätöstä palkata oma poikansa eduskunta-avustajakseen.
Juuson päätöstä on ihmetelty ja jopa kritisoitu laajalti, sillä se vaikuttaisi täyttävän kaikki nepotismin eli lähisukulaisen suosimisen tunnusmerkit.
Juuso ei ole toiminut laittomasti, sillä laki tai perussuomalaisten sisäiset säännöt eivät kiellä lähisukulaisen palkkaamista eduskunta-avustajaksi. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos.
Ihmetystä on herättänyt myös 24-vuotiaan Ville Rajainmäen koulutus- ja työtausta, josta ei ole tietoa. Työpaikka vaikuttaa olevan pojan ensimmäinen – tai ainakin ensimmäisiä.
Selänne kommentoi tapausta Instagramissa Iltalehden julkaisuun, jossa kerrottiin Rajainmäen tienaavan Juuson avustajana 60 000 euroa.
Selänne ei näe lähisukulaisen palkkaamista eduskunta-avustajaksi minään ongelmana.
– Mikä tässä on oikein ongelma? Kai hän saa itse päättää kenet palkkaa ? Eikä työstä pitäisi saada palkkaa? 60 tonnia kahdesta vuodesta, onko se liikaa pyydetty? Selänne kirjoittaa.
Selänteen julkaisu on kerännyt tämän jutun kirjoitushetkellä noin 300 tykkäystä sekä kymmeniä vastauksia. Valtaosassa vastauksista Selänteelle yritetään kertoa, miksi Juuson toimintaa paheksutaan.
Juuson toiminta on saattanut mennä liian pitkälle myös päättäjien mielestä. Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoi Iltalehdelle esittävänsä avustajien palkkaamisen lopettamista viimeistään huhtikuussa 2027, jos eduskunnan kansliatoimikunnalta tulee toimeksianto uudistaa nykyistä mallia.
