Antti Holma kertoo Iltalehdelle, miten Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin toimet vaikuttavat hänen elämäänsä.
Juontaja Antti Holma, 42, vastaa videopuheluun pirteästi aamukahdeksalta Yhdysvaltojen aikaan, mutta tulee vasta sekunteja myöhemmin kameran eteen.
Holma pahoittelee kohteliaasti asiaa ”koirajuttuihin vedoten”. Hänellä on Sasou-koira Ranskasta kotoisin olevan muusikkopuolisonsa Emmanuel ”Manu” Ceyssonin kanssa.
Pari on asunut jo viisi vuotta Los Angelesissa vuonna 2018 valmistuneessa talossa. Holma käyttää puolisostaan hellittelynimeä ”ranskanperuna”.
Juontajan kertoo Iltalehdelle, että heillä on ollut viime aikoina ”kauhistuttavan liikaa” työmatkustelua. Holma käy välillä Suomessa esimerkiksi Haluatko miljonääriksi -ohjelman kuvauksissa, ja Ceysson puolestaan muualla työmatkoilla. Vastikään pari lensi Koreaan Ceyssonin orkesterin Aasian-kiertueen myötä.
– Meillä on melkein joka kuukausi sellaista, että toinen jää koiran kanssa kotiin ja toinen lähtee matkalle. Tai sitten viemme koiran hoitoon ja lähdemme yhdessä. Tämä vuosi on ollut aikamoista hulinaa näiden matkojen kanssa, mutta kun olemme kotona, meillä on hyvin tavallista, hän tarkentaa.
Holman mukaan he saattavat yleensä olla erossa toisistaan noin kolme viikkoa. Hän kertoo heidän olleen pisimmillään erossa toisistaan noin puolitoista kuukautta. Kyseinen hetki tapahtui Holman mukaan pari vuotta sitten, kun Holma oli töissä Suomessa, ja Ceysson puolestaan toisessa maassa.
Holma kertoi viime vuonna Iltalehdelle parin pohtineen muuttoa pois Yhdysvalloista esimerkiksi Eurooppaan, mutta nyt Holma sanoo olevansa varma siitä, että he tulevat pysymään Yhdysvalloissa.
– Ainahan me ikävöimme kauheasti New Yorkia. Minähän pystyn tekemään töitä missä vain, mutta täällä on nyt hyvä tilanne puolisoni töiden kannalta. Eli toistaiseksi olemme täällä, juontaja kertoo.
– Inhoan edelleen tätä kaupunkia sydämeni pohjasta, mutta olen oppinut sen, että täältä pitää löytää omat paikkansa. Kun niitä on löytänyt, alkaa helpottaa. Ja kyllä se on alkanut itselläni pikkuhiljaa helpottaa, hän lisää.
Trumpin vaikutus
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin, 79, hallinnon toimet ovat puhuttaneet ympäri maailmaa. Trump on esimerkiksi ruotinut paperittomia maahanmuuttajia ja tehnyt karkotuspolitiikkaa.
Holma ja Ceysson muuttivat maahan laillisen ja pitkän prosessin kautta. Juontajan mukaan Trumpin toimet eivät ole toistaiseksi vaikuttaneet heidän elämäänsä, mutta hän tietää joillekin ihmisille käyneen toisin.
– Teemme töitä erään ihmisen kanssa, joka kertoi, että hänen työkaverinsa karkotettiin. Tämä henkilö oli kolmen lapsen äiti ja on ollut parikymmentä vuotta tässä maassa, mies kertoo.
– Tämä maa on hyvin erikoinen siinä mielessä, että täällä on ihmisiä niin monella eri statuksella. Se meinaa helposti unohtua tässä keskustelussa. Sitä on vaikea tajusta omasta ja suomalaisen vinkkelistä, hän toteaa.
Holma ja hänen puolisonsa asuvat Yhdysvalloissa. Jussi Eskola
Holma ei kuitenkaan suostu pelkäämään sitä, joutuuko hän Amerikan rajalla ongelmiin, kun hän palaa matkoiltaan kotiinsa.
– Se on vähän sama asia kuin Suomessa pelkäisi sitä, että talvella liukastuu ja lyö päänsä. Eli pelkäisi asiaa, joka saattaisi tapahtua.
Holman mukaan he eivät voi oikein vaikuttaa Yhdysvaltojen asioihin tällä hetkellä, sillä heillä ei ole maassa vielä äänioikeutta.
– Kyllä me jossain vaiheessa ryhdymme hakemaan kansalaisuutta juuri sen takia, että sekin tuntuu turvallisuusratkaisulta. Mutta eihän sitäkään tiedä, saammeko koskaan maan kansalaisuutta, hän toteaa.
Kauhistelua Suomesta
Holma kertoo saaneensa kuulla sukulaisiltaan kauhistuneita viestejä Yhdysvalloissa tapahtuvista asioista, kuten mellakoista. Hän paljastaa tyylinsä reagoida kyseisiin viesteihin.
– Olen ruvennut kostamaan ihmisille sanomalla heille, että ”onko teidän peukkuepidemia niin paha siellä Suomessa ja pitäisikö teidän tulla tänne turvaan?” Lehdistä saa sellaisen käsityksen, että Helsingissä ei mitään muuta enää olekaan kuin peukunkäyttäjiä huutamassa ratikoissa, Holma sanoo.
– Mutta en halua myöskään vähätellä sitä, että ihmiset ovat aidosti kauhuissaan siitä, mitä täällä tapahtuu. Emmekä me tiedä, mitä tapahtuu ja millaiset tahtotilat tämän kauden hallituksella on, hän lisää.
Holma kertoo kuulleensa vastikään maalauskerhossaan erään saksalais-meksikolaisen muorin kauhistelua Suomen nykytilanteesta, josta oli lukenut paikallislehdistä.
– Hän sanoi: ”Hyvä, että olette tulleet tänne laillisia reittejä pitkin, kun teillä Suomessa on hirveä tilanne”. Hän on siis varmaan oppinut paikallisuutisista, että Suomi on romahtamispisteessä maahanmuuttajien takia.
– Jouduin kertomaan, että ehkä tilanne ei nyt kuitenkaan ole ihan sellainen vielä ja tuskin tulee olemaankaan. Meillä on Suomessa ihan toimiva yhteiskunta. Mutta ei hän ehkä uskonut minua.