Rakennusyhtiö YIT:n kannattavuus lähes puolittui vuoden kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Yhtiön oikaistu liikevoitto laski 12 miljoonaan euroon, kun se viime vuoden vertailukaudella oli 26 miljoonaa euroa.
Liikevaihto laski 402 miljoonaan euroon, jossa pudotusta oli noin 11 prosenttia vuoden takaisesta.
Raportoitu tulos oli kuitenkin analyytikoiden odotusten mukainen.
Vähäinen kuluttaja-asuntojen valmistumisten määrä vaikutti liikevaihtoon ja oikaistuun liikevoittoon heikentävästi heinä-syyskuussa.
Yhtiön tilauskanta oli syyskuun lopussa 2929 miljoonaa euroa, ja tilauskannasta oli kauden lopussa myyty 75 prosenttia.
Asuminen Suomi -segmentissä kuluttajamyynti nousi 152 asuntoon, kun viime vuoden vertailukaudella myynti oli 126 asuntoa. Uudet asuntoaloitukset kuluttajille nousivat 224 asuntoon, kun vertailukaudella niitä ei ollut yhtään. Valmiiden myymättömien asuntojen määrä laski 455 asuntoon viime vuoden 587:stä.
– Kolmas vuosineljännes oli suunnitelman mukainen. Molemmat urakoivat segmenttimme paransivat oikaistua liikevoittoaan, ja julkistimme useita uusia hankkeita, jotka vahvistavat tilauskantaamme ja markkina-asemaamme. Kuten ennakoimme, asuntojen vähäinen valmistumismäärä vaikutti negatiivisesti asumisen segmenttiemme liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Jatkoimme kuitenkin uusien asuntoprojektien käynnistämistä sekä Suomessa että itäisen Keski-Euroopan maissa. Näiden hankkeiden odotetaan tukevan liikevaihtoa ja tulosta vuodesta 2026 eteenpäin, vahvistaen kasvuamme, toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa kommentoi yhtiön osavuosikatsauksessa.
Rakennusteollisuus RT:n syksyn suhdannekatsauksen mukaan talouskasvun puute ja heikko kuluttajaluottamus hidastavat edelleen uudisasuntomarkkinan elpymistä Suomessa. Uudismarkkinan ei odoteta elpyvän merkittävästi vuonna 2026, ja tuotantomäärät pysynevät keskimääräistä alemmalla tasolla.
– Jatkoimme kolmannella vuosineljänneksellä uusien omaperusteisten asuntoprojektien käynnistämistä Suomessa. Asiakkaiden odotukset ovat muuttuneet, ja Suomen uudisasuntomarkkina on tällä hetkellä kuluttajalähtöinen. Uudet asuntoaloituksemme heijastavat markkinamuutosta viimeisen kolmen vuoden ajalta: yksiöiden osuus uusissa hankkeissa on vähentynyt merkittävästi ja asuntojen keskimääräinen koko on kasvanut. Lisäksi läpimenoaikojen lyheneminen ja uudet suunnitteluratkaisut mahdollistavat uusien projektien hinnoittelun kilpailuilla markkinoilla aiempaa alemmalla hintatasolla, Vuorenmaa toteaa osavuosikatsauksessa.
YIT täsmentää kuluvan vuoden tulosohjeistustaan: YIT odottaa nyt konsernin jatkuvien liiketoimintojen oikaistun liikevoiton olevan 40–60 miljoonaa euroa kuluvana vuonna.
Poimintoja videosisällöistämme