Extremerun-tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ulkomailla.

Jaajo Linnonmaan Extremerun-tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Elle Laitila

Sarjayrittäjän ja mediapersoonan Jaajo Linnonmaan sekä Diili-ohjelmasta tutun brändistrategi Toni Lähteen Extremerun-juoksutapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolella.

Extremerun järjestettiin 25.–26. lokakuuta Pekingissä, Kiinassa. Tapahtumaan osallistui 800 juoksijaa, minkä lisäksi 12 kiinalaismediaa nosti tapahtuman puheenaiheeksi.

Linnonmaa kertoo Iltalehdelle saaneensa yhteydenoton Kiinasta maaliskuussa 2025.

– Saimme Kiinasta yhteydenoton, ja he kysyivät, miten he voisivat itse järjestää vastaavanlaisen tapahtuman. Siitä syntyi idea myydä brändioikeudet ulkomaille. He saivat käyttää Extremerun-brändiä, mutta vastasivat itse tapahtuman järjestelyistä. Palautteen mukaan tapahtuma oli todella onnistunut, joten oli hienoa nähdä, että tämä konsepti skaalautuu myös muualle, Linnonmaa avaa tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Linnonmaa on solminut kiinalaisten kanssa kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jossa kahden viimeisen vuoden osalta on optio. Tapahtuman on tarkoitus laajentua myös muualle Aasiaan.

– Kyseessä on valmis, toimiva konsepti, joka saa isot massat kiinnostumaan liikkumisesta. Extremerun-tapahtumat ovat myös yrityksille todella arvokkaita, joten en näe mitään syytä, miksi tästä ei syntyisi globaali ilmiö. Kiinan-tapahtuma on tästä loistava esimerkki. Meillä on paljon vaihtoehtoja tulevaisuudessa, Linnonmaa jatkaa.

Extremerun järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolella. Extremerun

Linnonmaa ja Lähde tekivät alkuvuodesta Extremerunin brändiuudistuksen.

– Toimitimme heidän markkinointiaan varten paljon kuvia ja videoita sekä oheistuksen siitä, millaisia esteitä Extremerunissa olemme käyttäneet, Linnonmaa kertoo Iltalehdelle.

– Meidän kolmivuotisen sopimuksemme tulomalli on kaksiosainen. Saamme tuloja brändin käytöstä ja jatkossa myös provision osallistumismaksuista. Kun Kiinassa ollaan, niin ainakin potentiaalia on, hän jatkaa.

Valuuttalaskurille käyttöä

Paikallinen järjestäjä toivoo, että Linnonmaa matkustaisi Kiinaan tapaamaan heitä kasvotusten.

– Jos ja kun tapahtuma kasvaa, niin totta kai sinne on mentävä itsekin paikalle, Linnonmaa tuumaa.

Kansainvälinen yhteistyö tuo mukanaan myös omat haasteensa. Linnonmaan mukaan isoin työ liittyi sopimusasioihin.

– Siellä oli monta tahoa, jotka halusivat varmistaa, että paikallisella järjestäjällä on luvat ja oikeudet käyttää brändiä. Vähän piti myös käyttää valuuttalaskuria, koska kaikki summat olivat renminbeinä.

Suomessa tapahtuma järjestetään vuosittain Vantaalla ja Tahkolla. Vuodesta 2010 lähtien järjestetyssä tapahtumassa osallistujat juoksevat esteradan läpi. Useimmiten kilpailijat pukeutuvat naamiaisasuihin. Tapahtuma on tehnyt myös yhteistyötä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

– Mahdollistamme yrityslipuilla vähävaraisten lasten osallistumisen lasten Extremeruniin. Vanhemmilta ja lapsilta saatu palaute herkistää aina, Linnonmaa päättää.