Yhdysvaltalainen laulaja, tanssija ja televisiopersoona Ashley Roberts nousi kansainväliseksi tähdeksi alunperin The Pussycat Dolls -yhtyeen jäsenenä 2000-luvun alussa. Sittemmin hän on tehnyt mittavan uran erityisesti brittiläisessä viihdemaailmassa, jossa kaunotar on nähty niin juontajana kuin televisio-ohjelmissa.

Mainos (jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt Roberts on matkustanut paratiisiin, jossa hän on nauttinut rantaelämästä, auringosta ja ystävistä upeissa maisemissa. Ohjelmassa oli muun muassa sup-lautailua, auringonpalvontaa ja veneilyä. Lomapaikka sijaitsi tällä kertaa niin sanotulla Turkin Rivieralla, jota ei vielä tunneta varsinaisesti kansainvälisten julkkistähtien lomakohteena. Kenties siihen on tulossa muutos.

Mainos (jatkuu alla)
Mainos päättyy

Roberts on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa brittiviihteen luotettavana ja pidettynä kasvona. Hän on ollut mukana muun muassa ”Strictly Come Dancing” -kilpailussa ja toiminut juontajana Heart-radiokanavalla. Lisäksi hän on tunnettu näyttävästä tyylistään ja aktiivisuudestaan sosiaalisessa mediassa, jossa hän jakaa sekä kepeitä että syvällisempiä hetkiä elämästään.

Mainos (jatkuu alla)
Mainos päättyy