Sanna Marin jakaa somessa lisätietoa tulevasta kirjastaan.


Sanna Marin (sd) toimi Suomen pääministerinä vuosina 2019–2023. Henri Kärkkäinen
Entinen pääministeri Sanna Marin, 39, julkaisee marraskuun alussa Toivo on tekoja -kirjansa (Gummerus).
Torstaina Marin julkaisi Instagram-tilillään kuvia, joissa hän istuu kirja kädessään äänitysstudiolla. Hänellä on yllään valkoinen poolopaita, mustat housut ja rannekello.
– Olen iloinen, että minun oli mahdollista lukea äänikirjan suomenkielinen versio itse. Nauhoitukset saatiin maaliin sopivasti tällä viikolla, Marin ilmoittaa päivityksessään.
– Vaikka kirjan lukeminen ääneen oli haastava ja oman aikansa vievä tehtävä, oli alusta asti selvää, että haluan kertoa tarinani henkilökohtaisesti. Toivottavasti viihdytte sen parissa! hän jatkaa.
Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.
Marinin kirja julkaistaan Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Virossa, Ukrainassa, Portugalissa, Tšekissä, Alankomaissa, Unkarissa, Puolassa, Turkissa, Slovakiassa, Brasiliassa ja Japanissa.
Kirjan julkaisee Yhdysvalloissa Simon & Schuster -kustantamokonserniin kuuluva Scribner.
Kirjan on kerrottu avaavan Marinin urapolkua, elämää ja sen haasteita ja kohuja. Marin on iloinen saadessaan kertoa omin sanoin p ääministerivuosistaan kansalle.