Case Crookiksi nimetyn pankkihuijauksen takana on kansainvälinen rikollisorganisaatio, jonka korkein johto pakoilee poliisia. Ensimmäiset syytteet luettiin tiistaina Kuopiossa.

Avaa kuvien katselu
Ruotsalaiset 28-vuotias nainen (etualalla) ja 31-vuotias mies (mustassa t-paidassa) tunnustivat tekonsa oikeudessa tiistaina. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle
Juttu tiivistettynä
- Pohjois-Savon käräjäoikeudessa alkoi tiistaina suuren pankki- ja puhelinhuijauksen käsittely.
- Rikollisorganisaatio huijasi satoja suomalaisia, ja poliisi etsii edelleen liigan johtajia.
- Rikollisorganisaation jäsenet ovat uhkailleet alaisiaan väkivallalla, jotta he tottelevat vaatimuksia.
- Tapauksen pääepäillyistä neljä on tunnustanut syytteet oikeudessa.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Suuren pankki- ja puhelinhuijauksen käsittely alkoi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa tällä viikolla, mutta poliisi ei ole vielä saanut kansainvälisen rikollisorganisaation johtoa kiinni.
Poliisi vahvistaa Ylelle, että karkuteillä on myös sellaisia henkilöitä, jotka tietävät poliisin etsivän heitä.
Organisaatio on huijannut sadoilta suomalaisilta rahaa. Uhreista suurin osa on iäkkäitä.
Laajan esitutkinta-aineiston perusteella organisaation johto on uhkaillut alaisiaan väkivallalla. Organisaation huipulla huolehdittiin uhkailemalla siitä, että porukassa alempana toimivat jäsenet tekevät sen, mitä heiltä vaaditaan.
Uhkailusta on esimerkkejä. Ruotsalainen nainen kuvaili esitutkinnassa, miten tilejä rikollisryhmälle hankkinut mies oli joutunut vaikeuksiin. Mies oli ollut velkaa Marokossa toimineille rikollisryhmän jäsenille, ja häntä oli uhkailtu tappamisella.
Ruotsalainen nainen on nyt syytettynä Pohjois-Savon käräjäoikeudessa, ja syyttäjä hakee hänelle ehdotonta vankeustuomiota törkeästä petoksesta ja törkeästä rahanpesusta.

Avaa kuvien katselu
Poliisin mukaan väkivallan uhka on ollut todellinen. Kuva: Toni Pitkänen / Yle, Lähde: Poliisin esitutkintamateriaali
Esitutkintapöytäkirjasta on salattu niiden henkilöiden nimet, joiden osuus vyyhdistä ei ole vielä Pohjois-Savon käräjäoikeuden käsittelyssä. Esitutkintamateriaalin julkisessa osassa ei ole järjestäytyneen rikollisryhmän johdon nimiä eikä myöskään muita tarkempia tietoja heidän osuudestaan.
Salaamisista on pääteltävissä, että ainakin yksi huijauspuheluiden soittaja, Suomen ja Ruotsin kansalainen, on tavoittamattomissa. Hän on mahdollisesti yksi organisaation johtoon kuuluvista henkilöistä.
Tästä Case Crook -oikeudenkäynnissä on kyse
- Laajan pankkihuijausvyyhdin käsittely alkoi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Kuopiossa tiistaina.
- Järjestäytyneen organisaation syytetään vieneen puhelinhuijauksilla yli 200 suomalaisen säästöt.
- Jutussa on 27 vastaajaa, noin 130 rikosta ja rikoshyödyksi arvioidaan noin 2,8 miljoonaa euroa.
- Epäillyt rikokset tapahtuivat vuoden 2024 tammi-marraskuussa.
- Pääepäillyistä neljä on jo tunnustanut tekonsa.
- Tapauksen laajuutta kuvaa se, että Pohjois-Savon käräjäoikeus on varannut sille kolme kuukautta käsittelyaikaa.
- Poliisi on nimennyt kokonaisuuden Case Crookiksi.
Huijaussoittoja tehdään yhä. Poliisi kertoi Ylelle lokakuussa, että rikoksia jatkavat epäillyt ovat samoja henkilöitä, jotka olivat mukana Marokossa toimineessa soittokeskuksessa.
Johto ohjasi syytettyjä ruotsalaisia
Tiistaina käräjäoikeudessa alkaneessa käsittelyssä syyttäjä vaatii ainakin kolmelle tekijälle ehdottomia vankeusrangaistuksia. Heistä ruotsalainen 31-vuotias mies ja ruotsalainen 28-vuotias nainen tunnustivat rikoksensa oikeudessa.
Syyttäjä hakee miehelle 2 vuoden ja 6 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta ja naiselle 2 vuoden ja 2 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta. Molempien rikosnimikkeinä on törkeä petos ja törkeä rahanpesu.
Esitutkintapöytäkirjasta selviää, että kyseiset henkilöt toimivat organisaatiossa tilinhankkijoina johdon alapuolella. He ovat siis vastanneet muun muassa siitä, että organisaatiolla on tarpeeksi pankkitilejä rikoksilla saatujen rahojen sujuvaan siirtämiseen. Kaksikko hankki itse tilejä ja myös ohjeisti muita tilinhankkijoita rahanpesussa.
Naisella on vahvat yhteydet Kuopioon, ja hän on asunut aiemmin Suomessa. Hän on parhaillaan syytettynä Pohjois-Savon käräjäoikeudessa myös törkeästä huumausainerikoksesta, joka koskee amfetamiinia.
Syyttäjät Antti Kolehmainen ja Antonia Istomin-Salmelainen kommentoivat ensimmäisen istuntopäivän jälkeen, miksi esittävät syytetyille alentuneita rangaistusvaatimuksia:
Video: Antti-Petteri Karhunen / Yle, Sami Takkinen / Yle