Suomalaisen pankkikortin tiedot vaihtavat rikollisten käsissä omistajaa alle elokuvalipun hinnalla.


Rikollisten varastamien pankkikorttien tietoja myydään Euroopassa keskimäärin 7 eurolla. SAMI HALINEN/KL
Tietoturvayhtiö NordVPN:n tutkimuksessa kävi ilmi, että rikollisin keinoin hankittujen pankkikorttien tietoja myydään Euroopassa keskimäärin noin seitsemän euron hintaan kappaleelta. Korttitietoja myydään pääosin pimeässä verkossa.
Suomalaisten pankkikorttien tietoja myytiin vuonna 2025 keskiarvoisesti 6,73 eurolla kappaleelta. Vuonna 2023 suomalaisen pankkikortin tietojen keskihinta oli 3,21 euroa.
– Suurilla markkinoilla varastetulla kortilla on hintaa usein noin elokuvalipun verran. Kortteja myydään monesti isoissa erissä, ne pysyvät voimassa pitkiä aikoja ja ne voidaan muuntaa rahaksi paikallisesti, NordVPN:n kyberturvallisuusasiantuntija Adrianus Warmenhoven kertoo yhtiön tiedotteessa.
Varastettujen korttitietojen mukana on usein myös muutakin kuin kortin numero. Mukana on myös nimiä, osoitteita, sähköpostiosoitteita ja muita tietoja, joiden avulla rikolliset pääsevät esiintymään todellisina käyttäjinä ja ohittamaan petostarkistukset.
Suomalaisten korttitiedot Euroopan halvimpia
Suomalaisten pankkikorttitiedot ovat Euroopan halvimpia. Esimerkiksi Ruotsissa kortin hinnan keskiarvo oli 8,47 euroa, Tanskassa 9,27 euroa ja Norjassa 7,74 euroa. Hintaan vaikuttaa se, kuinka pitkään kortti on voimassa.
– Kortit, jotka pysyvät kauemmin voimassa, myydään kovempaan hintaan: noin 87 % havaitsemistamme korteista olisi käyttökelpoisia yli 12 kuukautta, mikä helpottaa niiden jälleenmyyntiä, Warmenhoven kertoo.
Kalleimmat pankkikorttitiedot ovat Japanissa, jossa maksukortin tiedoista maksetaan jopa 20 euroa.
Teollista toimintaa
Maksukorttipetoksia kutsutaan nimellä ”Carding”. Toimintaan liittyy myös rahanpesua. Korttipetosten toimintamalli muistuttaa teollista toimintaketjua, jossa pyritään hämärtämään rahojen alkuperä.
– Tietojen muuntaminen rahaksi ja rahanpesu kulkevat käsi kädessä. Varojen alkuperä pyritään pitämään hämärän peitossa monivaiheisen prosessin avulla, Warmenhoven sanoo.
Toimintaketjun ensimmäisessä vaiheessa niin kutsutut ”sadonkorjaajat” varastavat tietoja. Tämän jälkeen korttitiedot siirtyvät ”vahvistajille”, jotka tarkistavat bottien avulla jopa tuhansia kortteja tunnissa.
Viimeisessä vaiheessa tiedot päätyvät niin sanottujen ”rahastajien” käsiin, jotka muuttavat tiedot joko käteiseksi, kryptovaluutaksi, tavaroiksi tai lahjakoodeiksi. Tavaroita tai lahjakortteja voidaan myydä eteenpäin.
Näin varmistat maksukorttitietojesi turvassa pysymisen
- Valvo tiliotteen tapahtumia. Tiliotetta säännöllisesti seuraamalla voit havaita tuntemattomat veloitukset ajoissa.
- Käytä vahvoja salasanoja. Erityisesti verkkokauppoihin tallennetut maksutiedot ja asiakastiedot kannattaa vahvistaa mahdollisimman vahvan salasanan taakse.
- Käytä kaksivaiheista tunnistautumista.
- Älä tallenna salasanoja tai maksutietoja selaimeesi. Mikäli koneeseesi leviää haittaohjelma, voi se kaapata tietojasi.
Voit myös pitää pimeää verkkoa silmällä erilaisten tietosuojatyökalujen avulla. Tällöin saat tietoosi, ovatko tietosi päässeet vuotamaan rikollisille.
Lähde: NordVPN