Irtautuminen vaatii hyväksynnän presidentti Edgars Rinkēvičsiltä, joka on toistaiseksi ollut vaitonainen.

Edgars Rinkēvičs puhuu mikrofoniin median edessä. Taustalla Latvian, Liettuan ja Puolan  liput.

Avaa kuvien katselu

Latvian presidentti Edgars Rinkēvičs kuvattuna Helsingissä 14. tammikuuta. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Latviassa parlamentin eli Saeiman enemmistö on äänestänyt torstaina Istanbulin sopimuksesta irtautumisen puolesta, kertoo maan yleisradioyhtiö LSM.

Yli kolmetoista tuntia kestäneen maratonkeskustelun jälkeen kansanedustajat äänestivät sopimuksesta irtautumisen puolesta äänin 56–32. Lisäksi kaksi kansanedustajaa pidättyi äänestämästä.

Viime viikolla Saeima tuki sopimuksesta irtautumista lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä. Irtautumista tukivat oppositiopuolueet ja osa hallituspuolueista.

Irtautuminen vaatii hyväksynnän presidentti Edgars Rinkēvičsiltä, joka on toistaiseksi ollut vaitonainen. Presidentin tulee tehdä päätös kymmenen päivän sisällä.

Irtautumista vastaan järjestettiin keskiviikkona parlamentin edustalla mielenosoitus, johon osallistui poliisin mukaan noin 5 000 ihmistä.

Vuonna 2011 solmittu Istanbulin sopimus edellyttää hallituksia ottamaan käyttöön lainsäädäntöä, jolla väkivallantekijöitä muun muassa voidaan asettaa syytteisiin perheväkivallasta ja avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta.

Sopimuksen on allekirjoittanut suurin osa Euroopan maista, mukaan lukien Suomi. Turkki vetäytyi sopimuksesta vuonna 2021.

Uutista korjattu kello 2.31. Äänestys tapahtui torstaina, ei keskiviikkona.