Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei tunnetusti kaihda ylisanoja viestiessään tekemisistään. Siten kukaan tuskin yllättyi, kun hän luonnehti torstaista tapaamistaan kiinalaisen virkaveljensä Xi Jinpingin kanssa ”suureksi menestykseksi” ja antoi sille arvosanaksi 12 asteikolla yhdestä kymmeneen.
Etelä-Koreassa pidetyn istunnon konkreettisesta annista alkoi tihkua julkisuuteen tietoa varsin hitaasti ja niukkasanaisesti, joten heti tuoreeltaan oli vaikea arvioida, kuinka paljon Trump mahtoi tällä kertaa harrastaa tavoilleen ominaista liioittelua hänen kehuessaan tapaamisen merkitystä.
Tuoreessa muistissa on, kuinka Trump ylisti hiljattain vuolain sanoin myös viimeisintä puhelinkeskusteluaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Siitä ei kuitenkaan ehtinyt kulua kuin viikon päivät, kun Trump päätti omalla mittapuullaan ennenkuulumattoman järeistä pakotteista Venäjään kohtaan pettyneenä Putinin sanojen ja tekojen ristiriitaisuuteen verkkaisesti etenevässä Ukrainan sodan rauhanprosessissa.
Sopimus olisi mannaa maailmantaloudelle.
Tapaaminen Xin kanssa kesti vain tunnin ja 40 minuuttia eli selvästi vähemmän kuin Trumpin oli kerrottu etukäteen odottaneen. Tuloksettomiksi keskustelut eivät silti jääneet, sillä niissä saatiin siivotuksi ainakin toistaiseksi pois pöydältä joukko kiistakapuloita, jotka ovat meneillään olevan kauppasodan melskeissä hiertäneet pahasti näiden kahden supervallan jo lähtökohtaisesti viileitä välejä.
Molemmat osapuolet vahvistivat sopineensa, että Kiina lykkää harvinaisille maametalleille kaavailemiaan vientirajoituksia ainakin vuodella eteenpäin. Uutinen oli helpotus koko kehittyneelle maailmalle, sillä harvinaiset maametallit ovat tarpeen käytännöllisesti kaikessa modernissa teknologiassa, ja rajoitukset olisivat koskenet muitakin maita kuin Yhdysvaltoja.
Kiina suostui tiettävästi myös kiristämään fentanyylihuumeen valmistukseen liittyvien kemikaalien viennin valvontaa ja jatkaa soijapapujen ostamista Yhdysvalloista. Vastapainoksi Trump lupautui alentamaan tiettyjä Kiinalta perittäviä tulleja.
Kokonaistulliaste pysyy tämän jälkeenkin huippukorkeana, mutta toiveita sen madaltamiseksi edelleen puolin ja tosin vahvistaa Trumpin vihjaus, jonka mukaan Yhdysvallat olisi piakkoin valmis solmimaan Kiinan kanssa ison kauppasopimuksen.
Sopimuksen sinetöinti muuttaisi nyt saavutetun eräänlaisen välirauhan pysyvämmäksi olotilaksi ja olisi mannaa maailmantaloudelle, mutta kenenkään tuskin kannattaa vielä ruveta pidättelemään hengitystä sitä odoteltaessa.