Juhannuksesta tulee uudessa kotimaisessa elokuvassa painajainen, kun juhliin saapuu väkivaltaisia asioita ajatteleva nainen.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Huutamisen taito -elokuva on kiinnostava, mutta ei täysin onnistunut, kirjoittaa toimittaja Taneli Topelius.
Alina Tomnikovin näyttelemä nuori nainen Heloisa kamppailee väkivaltaisten pakkoajatusten kanssa.
Psykoterapeutti Anun (Jonna Järnefelt) juhannus muuttuu painajaiseksi, kun hänen poikansa tuo Heloisan juhannusjuhliin.
Elokuvan lopussa katsojan oletukset murskataan, mutta tärkein käänne ei tunnu täysin uskottavalta, Topelius kirjoittaa.
Tv-lehti arvioi: Kyllähän se hätkäyttää, kun nuori nainen kuvailee häiritsevällä tarkkuudella, millainen hänen tunteensa rakkaudesta on: hän haluaisi valella poikaystävänsä kasvot sytytysnesteellä, työntää ne nuotioon ja kuoria lopuksi tämän kärventynyt iho kerros kerrokselta.
Shokkialoitus toimii. Huutamisen taito tekee heti selväksi, miten hirvittävien pakkoajatusten kanssa Alina Tomnikovin näyttelemä Heloisa painii koko ajan.
Eikä siinä kaikki. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Josefina Rautiaisen ensimmäisessä pitkässä elokuvassa on kiehtova lähtökohta: psykoterapeuttinsa Anun järkytykseksi Heloisa alkaa seurustella Anun aikuisen pojan kanssa.
Tilanne paljastuu vasta, kun Antti-poika saapuu viettämään juhannusta Anun luo Heloisan kanssa. Vaitiolovelvollisuutensa takia Anu ei voi kuitenkaan paljastaa muille mitään, mitä hän tietää Heloisan synkistä mielenliikkeistä.
Psykoterapeutin juhannuksesta tulee painostava painajainen.
Jonna Järnefelt näyttelee psykoterapeutti Anua, jonka juhannuksesta tulee painostava painajainen. Kuva: Miikka Pakarinen / Cinemanifest / Nordisk Film
Jännite syntyy Tomnikovin ja Anua näyttelevän Jonna Järnefeltin toisiaan arvioivista katseista. Ei ole lainkaan selvää, mitä Heloisa oikein aikoo, eikä Rautiainen tee sitä virhettä, että päästäisi nämä naiset purkamaan draaman panoksia liian aikaisin juttelemalla.
Kireän juhannuksen rinnalla elokuvassa nähdään takaumia Heloisan terapiakäynneistä. Ne muodostavat ison osan draamasta.
Näistä aineksista olisi voinut syntyä väkevää psykologista draamaa, jopa jännitystä. Tarina kun on etäistä sukua Neitoperholle (1997) ja Mustalle jäälle (2007), kotimaisen elokuvan valioille, joissa naisen tasapainottomuus potkaisi katsojan kohti mielen mustimpia syövereitä.
Huutamisen taito tuntuu nykyisessä muodossa kuitenkin muusikon sormiharjoitukselta: tarinalla on vahva runko, mutta kohtaukset sen ympärillä eivät vielä tunnu eletyltä elämältä.
Kaiken alla on kiinnostava henkilövetoinen elokuva, joka ei täysin pääse murtautumaan esiin kohtausten alta.
Juhannusjuhliin osallistuu Anun poika Antti (Samuel Kujala) sekä ystäväpariskunta (Tobias Zilliacus ja Elina Knihtilä). Kuva: Miikka Pakarinen / Cinemanifest / Nordisk Film
Rautiainen näkee Anun ja Heloisan suhteen kiinnostavan monitahoisesti. Hän ei ole halunnut tehdä Heloisasta pahaa ihmistä. Tästä kertoo sekin, miten usein Tomnikov pääsee sujauttamaan Heloisan väkivaltafantasioiden lomaan herkkiäkin tunteita.
Myös Anusta alkaa pintaa raaputtamalla paljastua kulmikkuutta, jota Järnefelt annostelee taitavasti.
Näyttelijöistä kumpikin on parhaimmillaan hiljaisissa hetkissä, joissa Heloisan ja Anun suhde muhii. Siihen nähden terapiaosuuksissa on yllättävänkin paljon tilannetta ja heidän persooniaan selittäviä vuorosanoja.
Suurimman tärskyn tarjoavat lopussa katsojan omat oletukset, jotka elokuva murskaa. Vaikka niitä vastaan pelaava käänne täydentää lopussa tarinan, tärkeä hetki ei tunnu täysin uskottavalta, sillä Rautiainen ei ole rakentanut toisen päähenkilönsä sisäistä maailmaa loppuun asti.
Huutamisen taito, ensi-ilta perjantaina 31.10. elokuvateattereissa
Draama ★★