Radio Rockilla kuullaan tänä syksynä suorana juonnettua ohjelmaa myös aamuyöllä.


Tuomas ”Tuke” Tuomi-Nikulaa kuullaan jatkossa Radio Rockilla. Radio Rock
Radio Rockilla alkaa maanantaina 3. marraskuuta alkaen poikkeuksellinen uutuusohjelma. Radio Rockin Yövuoro-ohjelma sijoittuu nimittäin aamuyön tunteihin. Suorana studiosta juonnettua radiota kuullaan kanavalla kello 4–6.
Kanavan tiedotteessa kerrotaan, että vastaavaa ei ole kertaakaan kuultu kaupallisella kanavalla. Ohjelman juontajana kuullaan Bassoradiolta tuttua Tuomas ”Tuke” Tuomi-Nikulaa. Hän valvoo livenä kuulijoiden seurana ja ottaa vastaan myös kuulijoiden puheluita.
Iltalehti tavoitti Tuomi-Nikulan, joka kertoo olevansa uudesta aluevaltauksesta todella innoissaan.
– Yö ja yöradion tekeminen kiinnostaa kovasti. Yössä on jotenkin sellaista tiettyä taikaa ja uskon, että silloin eri tavalla myös kuulivat ovat ehkä yhteydessä ja äänessä, hän pohtii.
– Muistan fiilistelleeni Pekka Saurin yöohjelmia jo nuorena ja yöt ovat kiinnostaneet siitä asti, mutta se ei ehkä ole sellainen automaattisin vaihtoehto rytmien kannalta.
Pitkään iltapäiväohjelmaa juontanut Tuomi-Nikula ennakoi, että päivärytmin vaihtaminen aamuyön lähetyksiin ei tule olemaan aivan mahdoton tehtävä.
– Nyt olen aika tällaisessa aamurytmissä muutenkin, että aikaisin herätään ja valmistellaan aamupalaa ja perhettä koulupäivän viettoon. Ei rytmit siitä ihan hirveän montaa tuntia muutu. En ole ollut sellainen aamupäivään nukkuja enää vuosiin.
Edeltävä viikonloppu vaatinee joka tapauksessa valmisteluja.
– Olisihan se toisaalta siistiä mennä yöhön keräämään hienoja tarinoita, mitä voisi jakaa ensi viikolla radiossa. Totuus kuitenkin on varmaan se, että lähden siirtämään rytmiä, että jaksan herätä ja olla radiossa skarppina neljästä kuuteen.
Perinteikäs ohjelma päättyi
Bassoradio lopetti juonnetut lähetyksensä elo-syyskuun vaihteessa ja keskittyy tätä nykyä pelkästään musiikin soittamiseen. Tuolloin päättyi myös Tuomi-Nikulan työ kanavan perinteikkään Hikinen iltapäivä -ohjelman juontajana.
Hän ehti juontaa ohjelmaa parikymmentä vuotta yhdessä Jussi ”Jusa” Urpalaisen kanssa. Tuomi-Nikula kertoo, että ohjelman päättymiseen ei liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa, mutta myöntää, että tieto päättymisestä tuli melko pikaisella varoitusajalla.
– Olisiko se ollut tiistaina, kun saimme tietää ja perjantaina vedettiin vika ohjelma. Siellä on varmaan firmassa päätöksiä tehty ja prosessoitu, eikä mitään pahaa fiilistä ole siihen suuntaan. Moni kuulija ja ystäväkin ehkä vähän loukkaantui meidän puolesta, että eikö teille kerrottu aikaisemmin, hän kertoo.
Hikisen iltapäivän viimeistä lähetystä hän kuvailee tunteelliseksi ja huikeaksi. Hän yllättyi positiivisesti, kuinka moni vuosien varrella lähetyksessä vieraillut artisti osallistui viimeiseen lähetykseen muun muassa ääniviestien kautta ja muisteli lämmöllä perinteikästä ohjelmaa.
Ohjelman päättymisen jälkeen Tuomi-Nikula alkoi suunnitella mahdollisia uusia kuvioita.
– En hirveän kauan ehkä jaksa jäädä vaan ihmettelemään. Laitoin verkkoja vesille ja kyselin vähän, mitä eri puolilla olisi.
– Ajathan eivät nyt ole kauhean helpot media-, kulttuuri- ja mainosalalla. Mutta tosi kiva oli huomata, että orastavaa vihreää valoa tuli erinäköisiin projekteihin.
Tuomi-Nikula kertoo olevansa avoin monenlaisille hommille.
– Kuulostaa ihan hauskaltakin, että olisi vaikka muutaman päivän viikossa radiossa ja sitten tekisi ihan jotain muuta muutaman päivän, hän pohtii.
Tuomi-Nikula vinkkaa myös, että jatkossa voisi olla jotain yhteistä luvassa myös Hikisestä iltapäivästä tutun juontoparin kanssa.
– Voi se olla, että joskus Jusan kanssa vielä tässä yhdessä jotain tehdäänkin. On joitain kyselyitäkin tullut, mutta saa nähdä. Aika näyttää ehkä niistä myöhemmin, hän sanoo.
Radio Rockin Yövuoro 3.11. alkaen kello 4–6.