Kansainvälinen tutkijaryhmä kertoo kehittäneensä ensimmäisen suoran menetelmän Alzheimerin tautia aiheuttavien aivojen valkuaisainekasaantumien eli amyloidisäikeiden mittaamiseen.
Tällä viikolla Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America -tiedejulkaisussa julkaistun raportin mukaan menetelmä mahdollistaa muun muassa Alzheimerin, Parkinsonin ja Huntingtonin tautia aiheuttavien amyloidisäikeiden kasvun seurannan suoraan verestä.
Tällä tavalla myös sairauden etenemistä voitaisiin seurata ihan alusta asti.
Suurin kompastuskivi Alzheimerin ja muiden dementiaa aiheuttavien sairauksien hoidossa on se, että sairaus alkaa kehittyä jo kauan ennen kuin diagnoosiin vaadittavia oireita ilmaantuu.
Aivoja peruuttamattomasti vahingoittavat prosessit, kuten amyloidi-valkuaisaineen kerääntyminen aivoissa, syntyvät ja etenevät näissä sairauksissa hitaasti, mutta varmasti ja usein vielä täysin näkymättömästi ilman havaittavia oireita.
Nykymenetelmillä näiden prosessien havaitseminen varhaisessa vaiheessa on käytännössä mahdotonta.
Sairaus havaitaan ja diagnosoidaan vasta yleensä siinä vaiheessa, kun esimerkiksi muistioireet ilmaantuvat. Silloin suurin osa vahingosta on jo tapahtunut ja hoito ei pure, uuden menetelmän kehittänyt ryhmä kirjoittaa tiedotteessa.
Uusi menetelmä perustuu tutkijoiden kehittämään FibrilPaint-nimiseen molekyylityyppiin, joka kiinnittyy amyloidisäikeisiin.
Nämä molekyylit hohtavat tietynlaisen erikoislaitteiston avulla ja valaisevat näin kaiken kokoisia amyloidikasaantumia, joihin ne ovat kiinnittyneet.
Tällä tavalla aivoja esimerkiksi Alzheimerin taudissa vaurioittavat valkuisainekerääntymät saadaan näkyviin silloin kun niitä alkaa muodostua aivoihin sairauden varhaisessa oireettomassa vaiheessa, tutkijat kuvailevat tiedotteessa.
FibrilPaint-molekyylien avulla säikeitä voidaan myös mitata, jonka avulla sairauden etenemistä voidaan seurata ennen oireiden ilmaantumista.
Molekyylimenetelmää voidaan tutkijoiden mukaan käyttää luotettavasti suoraan veri- ja aivo-selkäydinnestenäytteiden tutkimiseen amyloidisäikeiden varalta.