Murdochin murhamysteerit jatkuu uusin jaksoin.


William Murdoch on uusissa jaksoissa ikään kuin poikamies. Stephen Scott, Yle
Kanadalainen Murdochin murhamysteerit palaa ohjelmistoon uusin, tänä vuonna valmistunein 18. kauden jaksoin. Nämä eivät jää viimeisiksi, sillä 19. tuotantokausikin on jo kuvattu, ja sitä esitetään paraikaa Pohjois-Amerikassa.
Sitten viime näkemän muutama asia on muuttunut Ylen sarjassa. Katsojat huomaavat heti ensikättelyssä alkutunnuksen uudistumisen, ensimmäisen kerran sitten sarjan alkamisen vuonna 2008. Avausjaksossa mukaan saadaan myös uusi hahmo: korealainen poliisi Albert Choi, jota näyttelee Paul Sun-Hyung Lee.
William Murdochina jatkaa Yannick Bisson. Hélène Joykin nähdään yhä mukana Julia Ogdenina, mutta hän ei enää ole vakikasvo. 17 kauden jälkeen hänet nähdään enää vierailijana, ei päätähtenä, eikä tilanne muutu 19. kaudellakaan. Ogdenin poissaolo selitetään sarjassa sillä, että hän työskentelee tätä nykyä Lontoossa. Hänellä on mukanaan myös Susannah-tytär. Siksi Murdoch eleleekin ikään kuin poikamiehenä.
Uusi tutkija (vas.) saapuu auttamaan Murdochia. Yle
Nyt 18. kaudella Joy tähdittää vain kahta jaksoa. Ne juhlistavat merkkipaalua: sarjan 300. osaa, joka nähdään meillä tiistaina 18. marraskuuta. Liikkeelle lähdetään jaksosta numero 288. Uusi vuosisata valkenee, ja edellä aikaansa oleva Murdoch ottaa uusia tutkintamenetelmiä käyttöön ratkaistakseen murhia Torontossa. Niihin kuuluvat muun muassa sormenjälkitunnistus ja ultraviolettivalo.
Ensimmäisessä uudessa tapauksessa Murdoch (oik.) sattuu olemaan sopivasti paikalla, kun näytösluonteinen taistelu saa oikean uhrin. Stephen Scott, Yle
Ylennyksen myötä Murdochista on tullut komisario, kun Brackenreid on siirtynyt poliisipäälliköksi. Veri vetää Murdochia kuitenkin kentälle. Avausjaksossa hän on kirjaimellisesti kentällä, nimittäin taistelukentällä. Hän osallistuu näytösluonteiseen taisteluun, jossa kenenkään ei tietysti pitäisi kuolla oikeasti. Vaan kuinkas käykään?
Murdochin murhamysteerit tänään TV1:llä kello 17.10 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.