Vuoden nimen äänestykseen osallistui 39 nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijaa.

KAJ esiintyy punaisissa valoissa.

Avaa kuvien katselu

Vöyriläinen KAJ edusti Ruotsia tämän vuoden euroviisuissa. Kuva: Sarah Louise Bennett / EBU

Vuoden nimeksi on tänä vuonna valittu peräti kolme nimeä: Nimistötutkimuksen päivillä tänään perjantaina järjestetyssä äänestyksessä Telepaatti, Juristiliitto ja Bara Bada Bastu päätyivät tasatulokseen, joten ne kaikki ovat vuoden nimiä, Helsingin yliopisto tiedottaa.

Näin nimistä äänestäneet asiantuntijat perustelevat näkemyksiään:

  • Ruotsia Euroviisuissa 2025 edustanut vöyriläinen KAJ-yhtye sijoittui kappaleellaan Bara Bada Bastu neljänneksi. Edustuskappaleen nimi on taideteos jo itsessään, sen kaksitavuiset ba-alkuiset sanat sopivat hienosti yhteen alku- ja loppusointujen ansiosta. Kieliasiantuntijoita ilahduttaa myös nimen ja kappaleen ruotsinkielisyys – kyseessä oli Ruotsin ensimmäinen ruotsinkielinen euroviisukappale 2000-luvulla.
  • Lakimiesliitto tiedotti toukokuussa 2025 vaihtavansa nimekseen Juristiliitto. Nimenmuutos on positiivinen esimerkki tasa-arvoa edistävästä sukupuolineutraalista kielenkäytöstä. Sana juristi on yleisesti tunnettu, joten nimi lienee myös helposti ymmärrettävä myös tavallisille kansalaisille. Lisäksi uusi nimi vastaa paremmin järjestön ruotsinkielistä nimeä, joka oli jo entuudestaan Juristförbundet.
  • Telepaatti on kaapelinlaskualus, joka nousi uutisiin joulupäivänä 2024 Suomenlahdella tapahtuneen kaapelivaurion myötä. Nimi kuvaa kohdettaan mainiosti: alkuosa tele- viittaa aluksen toimialaan sekä aiempaan omistajaan (Posti- ja telelaitos), loppuosa -paatti taas kertoo, että kohde on laiva. Lisäksi nimen voi nähdä humoristisena viittauksena telepatiaan.

Vuoden nimen äänestykseen osallistui 39 nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijaa.