Joukkoliikenteessä voi olla poikkeuksia.

Kynttilöitä Hietaniemen hautausmaalla pyhäinpäivänä 5.11.2022

Avaa kuvien katselu

Arkistokuva vuodelta 2022 Hietaniemen hautausmaalta, jonne HSL ajaa pyhäinpäivänä lisäliikennettä. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Lauantaina 1. marraskuuta vietetään pyhäinpäivää.

Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä.

Perinteenä on, että omaiset vievät läheistensä haudoille kukkia ja kynttilöitä. Kynttilän voi jättää myös hautausmailla oleville, muualle haudattujen muistomerkille.

Kirkollisiin juhlapyhiin lukeutuva päivä voi vaikuttaa kauppojen aukioloaikoihin. Esimerkiksi Alkon myymälät ovat kiinni lauantaina.

Joukkoliikenteessä voi olla myös poikkeuksia. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenne kertoo, että pyhäinpäivänä on pääsääntöisesti lauantailiikenne, samoin kuin Tampereella.

Turussa ja Rovaniemellä taas ajetaan pyhäaikatauluin.

Pyhäinpäivä on kristillinen juhlapyhä

Pyhäinpäivä on kristillinen juhla, jolloin muistellaan kuolleita läheisiä sekä kristikunnan marttyyreja, pyhimyksiä ja muita Kristukseen uskovia kuolleita.

Vuoteen 1967 asti juhlapyhä tunnettiin nimellä pyhäinmiestenpäivä.

Pyhäinpäivän ajankohta vaihtelee hieman vuosittain. Sitä vietetään 31.10.–6.11. välille osuvana lauantaina.

Pyhäinpäivä on luterilainen juhlapyhä. Suomen katolilaiset viettävät samana päivänä kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivää.

Toisinaan pyhäinpäivä saatetaan sekoittaa lokakuun lopussa vietettävään anglosaksiseen Halloweeniin tai pakanalliseen elokorjuujuhla kekriin.