Kryptovaluuttojen sääntely-ympäristö on parantunut. Nyt suomalaispankki on valmis hyppäämään bitcoinin kelkkaan.

Euroopan laajuinen kryptovaluuttoja koskeva sääntely-ympäristö on kehittynyt viime vuosina nopeasti ja samalla virtuaali- ja kryptovaluuttojen kysyntä on kasvanut Pohjoismaissa.
Vuonna 2023 EU:ssa otettiin käyttöön niin sanottu MiCA-asetus eli kryptovara-asetus. Näin luotiin ensimmäinen koko EU:n kattava kryptovaroja koskeva lainsäädäntö. Asetus tuli täysimääräisesti voimaan joulukuussa 2024, ja se on laajentanut kryptopohjaisiin sijoitustuotteisiin liittyviä mahdollisuuksia Euroopassa, kun säännöt ovat aiempaa selkeämmät ja sijoittajansuoja entistä parempi.
Asetuksen tavoitteena on auttaa tehostamaan lohkoketju- ja Distributed Ledger -teknologian käyttöä osana EU:n virtuaalivaroja koskevaa sääntelyä ja samalla suojella käyttäjiä ja sijoittajia. Tämän teknologian odotetaan edistävän uudentyyppistä liiketoimintaa ja liiketoimintamalleja, jotka yhdessä varsinaisen kryptovarasektorin kanssa voivat lisätä talouskasvua.
Nordea tämän kehityksen ansioista päättänyt antaa asiakkailleen mahdollisuuden käydä kauppaa Bitcoinin hintakehitystä seuraavalla tuotteella Nordean kaupankäyntialustoilla.
MAINOS
Coinmotion / SalkunRakentaja -yhteistyötarjous
Avaa tili Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1%:n treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).
Etenkin pörssinoteerattujen kryptovaluuttoihin linkitettyjen sijoitustuotteiden (ETP) markkinat ovat kasvaneet Euroopassa nopeasti, kun institutionaaliset ja yksityiset sijoittajat ovat hakeneet mahdollisuutta sijoittaa digitaalisiin varoihin vakiintuneilla rahoitusmarkkinoilla.
ETP tulee sanoista Exchange Traded Product, ja se käsittää laajasti erilaiset pörssinoteeratut sijoitusinstrumentit. Niitä kuuluvat esimerkiksi indeksirahastot, pörssinoteeratut indeksirahastot (ETF,) raaka-aineisiin sidotut tuotteet sekä velkakirjat. Näiden tuotteiden arvo seuraa kohde-etuutena olevan indeksin, hyödykkeen tai muun omaisuuserän kehitystä, ja niiden ostaminen sekä myyminen tapahtuu reaaliajassa pörssissä.
Nordea on seurannut kryptovaluuttojen kehitystä tiiviisti, mutta suhtaunut niihin varovaisuudella, koska ne eivät ole kuuluneet sääntelyn piiriin eikä sijoittajansuojaa ja viranomaisvalvontaa ole ollut.
Markkinoiden ja sääntelyn kehittymisen myötä Nordea on päättänyt antaa asiakkailleen mahdollisuuden käydä kauppaa ulkopuolisen yhtiön ETP-tuotteella Nordean kaupankäyntialustoilla.
Uuden tuotteen on valmistanut CoinShares International Limited, ja se tulee saataville Nordean kaupankäyntialustoille joulukuussa 2025.
Uusi tuote on niin sanottu synteettinen ETP (pörssinoteerattu tuote). Tällaiset tuotteet antavat sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa erilaisiin omaisuuslajeihin perinteisten rahoitusvälineiden kautta. Tuotteen kohde-etuutena on bitcoin, ja se on tarkoitettu kokeneille sijoittajille, jotka haluavat valita vaihtoehtoisia omaisuuslajeja.
Toimeksiantoihin sisältyy pelkkä toimeksiannon toteuttaminen, eli asiakkaat voivat ostaa tätä tuotetta, mutta Nordea ei tarjoa siihen liittyvää neuvontaa.