Suomen eduskunta, puhumattakaan hallituksesta, ei näytä tiedostavan, että paljon suurempi uhka kuin itänaapurimme on ymmärtämättömyys tekoälyn mahdollisuuksista ja nopeasta kehityksestä, kirjoittaa Veikko Kemppainen.
Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2025 Euroopan toiseksi korkein (9,9 prosenttia) ja alamäki sen kuin jyrkkenee ensi vuonna. Silti Arkadianmäellä ja maakuntien hallintokammioissa keskustellaan mieluummin sähköpotkulaudoista ja muista asioista kuin siitä, miten tekoäly mullistaa työmarkkinat — ja pian koko yhteiskuntajärjestelmänkin.
Tällä hetkellä tekoäly (AI – Artificial Intelligence) kehittyy nopeammin kuin yksikään poliittinen päätöksentekokoneisto maailmassa pystyy ymmärtämään. Jo ensi vuonna julkaistaan seuraava kehitysvaihe, AGI (Artificial General Intelligence – vahva tekoäly), joka kykenee omaksumaan uusia taitoja kuten ihminen — mutta miljoona kertaa nopeammin. Vuosina 2027–2028 siirrytään jo ASI:n aikakauteen (Artificial Superintelligence – supertekoäly), jolloin ohjelmat ja koneet ylittävät ihmisen älykkyyden kaikilla kognitiivisilla alueilla, myös luovuudessa ja abstraktissa päättelyssä.
Kun algoritmi pystyy suunnittelemaan uuden lääkkeen, ohjaamaan tehdasta, kirjoittamaan lakiesityksiä ja säveltämään sinfonian, mitä tekee keskivertosuomalainen työntekijä? Tilaako hän kahvia ja odottaa valtion seuraavaa työllisyyspakettia?
Todellisuus on, että AI ei vie vain työpaikkoja, se muuttaa koko työn käsitteen. Automatisoitavat tehtävät laajenevat lähes kaikille aloille: asiakaspalvelu, hallinto, kirjanpito, suunnittelu, ohjelmointi, jopa journalismi. Tuottavuus kasvaa eksponentiaalisesti, ja vanhan osaamisen arvo romahtaa ilman AI-päivitystä. Palvelualoilla koetaan katkoksia, massairtisanomisia ja pitkiä jaksoja ilman pysyvää työtä.
Tämä ei ole tieteisfantasiaa, vaan kehityssuunta, jonka huippuasiantuntijat – siis ne oikeat, eivät television paneelivieraat – arvioivat tapahtuvan vuosien, ei vuosikymmenten sisällä.
Pessimistit puhuvat massatyöttömyydestä, optimistit taas siitä, että koneet ja ohjelmat tekevät lopulta kaiken raskaan ja rutiininomaisen työn puolestamme. Molemmat ovat oikeassa — mutta vain, jos yhteiskunta reagoi ajoissa. Jos ei, olemme matkalla kohti yhteiskunnallista kuilua, jossa osa ihmisistä elää tekoälyn luomassa runsaudessa ja toinen osa köyhyydessä, koska heidän vanha osaamisensa on muuttunut hyödyttömäksi.
Siksi keskustelu kansalaispalkasta, tai jos halutaan käyttää hienompaa termiä, perustulosta, ei ole vasemmistolaista haihattelua, vaan taloudellinen välttämättömyys. Kun tekoäly ottaa haltuunsa yhä suuremman osan tuotannosta, meidän on jaettava sen tuottama vauraus tavalla, joka säilyttää yhteiskuntarauhan ja ihmisarvon.
Mutta mitä tekee suomalainen poliittinen johto? Perustaa työryhmän selvittämään tekoälyn eettisiä vaikutuksia ja tilaa Powerpoint-esityksen konsultilta, joka ei osaa käyttää edes mikroaaltouunia. Samalla tekoälymallit säveltävät musiikkia, hallinnoivat pörssikauppaa, kirjoittavat uutisia ja suunnittelevat sotastrategioita – eikä kukaan Arkadianmäellä tunnu huomaavan, että peli on jo käynnissä.
Jos päättäjät kuvittelevat, että tekoäly on vain “uusi työkalu”, he ovat kuin 1800-luvun talonpojat, jotka tuijottivat höyrykonetta ja totesivat, että “kyllä hevonen on varmempi”.
Ei hyvältä näytä Suomi ja Satakunta, jos jatkamme silmät sidottuina kohti tulevaisuutta, joka ei enää odota ketään.
Ehkä meidän pitäisi jo myöntää tosiasiat: tekoäly ei ole tulossa – se on jo täällä. Ja se ei pyydä meiltä lupaa kaiken muuttamiseen!
”
Tämä ei ole tieteisfantasiaa.
Veikko Kemppainen
eläkeläinen, Pori