Ronja Turunen koputti viime talvena huoltorekan ovea. Nyt hän voitelee kansallisen huippuhiihtäjän suksia.

Ronja Turunen on suksihuoltaja Suomen cupin hiihdoissa.

Avaa kuvien katselu

Ronja Turunen voitelee suksia Vuokatin Suomen cupissa. Kuva: Ronja Turunen

Nainen suksihuoltajana on harvinaisuus. Puhumattakaan siitä, että 17-vuotias voitelee suksia kansallisille huipuille.

Vuonna 2008 syntynyt Ronja Turunen on tällaisessa roolissa. 17-vuotias nainen toimii Vuokatin Suomen cup -avauksessa Anni Lindroosin ja Anton Packalenin suksihuoltajana.

Pargas IF:n Lindroos oli vapaan hiihtotavan sprintin karsinnassa neljäs. Turunen toimii Vuokatissa FSS:n huoltorekalla.

Turusen mukaan hänet on otettu huoltojoukoissa vastaan iloisin mielin.

– Jonkin verran ihmettelyä on ollut, että nainen on teillä rekassa voitelemassa. On se vähän ihmeellinen asia ollut, mutta hyvin minut on otettu vastaan.

Turunen tunsi huoltopiireistä ennestään muutaman henkilön.

– Viime vuonna Suomen cupissa koputin ovea ja kysyin, pääseekö töihin. Tässä sitä ollaan.

Anni Lindroos hiihti maailmancupissa Lahdessa 2025.

Avaa kuvien katselu

Anni Lindroos kilpaili viime talvena Salpausselän kisoissa. Kuva: Tomi Hänninen / YleHaaveena olympialaiset

Suksien huoltaminen on kiinnostanut Turusta pienestä asti. Hän voiteli suksensa itse ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana.

– Siinä on niin monta asiaa, joista haluaa oppia.

Turunen on itse hiihtänyt kilpaa pienestä asti. Suksien huoltaminen on kuitenkin vienyt hiihtämisestä voiton.

– Voitelen mieluummin perinteisen suksia, koska siinä on enemmän haastetta, Turunen kertoo.

Turuselle on kertynyt kokemusta suksien huoltamisesta isänsä kanssa, minkä lisäksi hän on käynyt monissa voiteluopeissa.

– Kun koulutunneilla muut opiskelivat, minä luin tietokoneelta suksista kaikelaista tietoa, Sotkamossa lukiota käyvä Turunen kertoo.

Koulussa yksi hänen suosikkiaineistaan on kemia.

– Kyllähän se kiinnostaa, sillä tämähän on silkkaa kemiaa, Turunen viittaa suksien voiteluun.

Tulevaisuuden haaveammatti on selvillä.

– Toivon, että minut nähdään jo parin vuoden päästä kiertämässä kansainvälisiä kisoja. Unelmana on voidella olympialaisissa.

Ronja Turunen on suksihuoltaja Suomen cupin hiihdoissa.

Avaa kuvien katselu

Turunen on voidellut suksiaan pienestä pitäen. Kuva: Aki LahtinenRonja Turunen on suksihuoltaja Suomen cupin hiihdoissa.

Avaa kuvien katselu

Turunen haluaa työskennellä joku päivä olympialaisissa. Kuva: Aki Lahtinen