Tansanian istuva presidentti Samia Suluhu Hassan otti presidentinvaaleissa murskavoiton keräämällä lähes 98 prosenttia äänistä, kertoi maan vaalilautakunta lauantaiaamuna.

Vaalilautakunnan puheenjohtaja julisti Hassanin Tansanian presidentiksi valtiontelevisiossa.

Parlamentti- ja presidentinvaalit järjestettiin Tansaniassa keskiviikkona, ja niiden takia eri puolilla maata on osoitettu mieltä. Mielenosoittajat ovat syyttäneet maan hallintoa demokratian väheksymisestä.

Lauantaina Hassan tuomitsi vahvasti viime päivien mielenosoitukset.

– Kiitämme turvallisuusjoukkoja, jotka mahdollistivat äänestyksen väkivaltaisuuksista huolimatta, hän sanoi.

Vaaleista puuttui merkittäviä oppositioehdokkaita, sillä viranomaiset muun muassa estivät maan pääoppositiopuolue Chademaa osallistumasta vaaleihin. Lisäksi puolueen johtaja asetettiin syytteeseen maanpetoksesta.

”Isku vasten kansan kasvoja”

Chademan tiedottaja kuvaili vaalitulosta demokraattisen prosessin irvikuvaksi ja vaati maahan uusia vaaleja.

– Tämä on isku vasten kansan kasvoja ja ihmiset ovat erittäin vihaisia, Chademan tiedottaja kommentoi vaalitulosta lauantaina.

Usean ihmisoikeusjärjestön mukaan vaaleja edelsi Hassanin ajama terroriaalto, johon kuului muun muassa kaappauksia.

Vaalilautakunnan mukaan vaaleissa olisi äänestänyt 87 prosenttia äänioikeutetuista. Uutistoimisto AFP:n toimittajat ja muut tarkkailijat raportoivat äänestyspäivänä monien äänestyspaikkojen olleen lähes tyhjillään.

Hassan valittiin presidentiksi nyt ensimmäistä kertaa vaaleilla. Hän nousi varapresidentistä presidentiksi vuonna 2021, kun maan entinen presidentti John Magufuli kuoli yllättäen sydänvaivoihin.

Ulkoministeri kiisti tiedot kuolemista

Chademan tiedottaja sanoi lauantaina AFP:lle, että heidän sairaaloista ja terveysasemilta keräämiensä tietojen perusteella mielenosoituksissa on kuollut noin 800 ihmistä.

AFP:lle puhuneet turvallisuuslähde ja diplomaatti arvioivat perjantaina kuolleita olevan toistasataa.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto kertoi perjantaina saaneensa luotettavia tietoja ainakin kymmenen ihmisen kuolemasta.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on sanonut olevansa erittäin huolissaan Tansanian tilanteesta ja raportoiduista väkivaltaisuuksista.

Tansanian ulkoministeri Mahmoud Thabit Kombo sanoi perjantaina qatarilaismedia al-Jazeeralle, ettei mielenosoittajia vastaan ole käytetty liiallista voimaa.

– Tähän mennessä tiedossa ei ole yhtäkään mielenosoituksissa kuollutta, Kombo sanoi.

Tiedonsaantia ovat vaikeuttaneet monet Tansanian hallinnon toimet. Hallinto on estänyt internetin käytön ja lisäksi asettanut koko maahan tiukan ulkonaliikkumiskiellon. Uutissivustot eivät ole päivittyneet keskiviikkoaamun jälkeen, eivätkä toimittajat saa toimia maassa vapaasti.