HIFK antoi sarjakärki Porin Ässille todellista šokkihoitoa kahdella salamamaalilla. Lauantain kierroksella pelaavat kaikki SM-liigan joukkueet ennen maajoukkuetaukoa.

Avaa kuvien katselu
Ässien maalivahti Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
19:13•Päivitetty 20:51
Sarjakärki Porin Ässät koki toisen perättäisen tappion, kun se kohtasi sarjajumbo HIFK:n Helsingissä lauantaina. HIFK oli parempi numeroin 3–0.
Helsinkiläisjoukkue katkaisi näin kuuden ottelun tappioputkensa. HIFK aiempi voitto oli lokakuun puolivälistä.
Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton, mutta HIFK meni kahden maalin johtoon ottelun toisessa erässä salamamaaleilla. Ensin onnistui Jere Somervuori ja vain reilut 10 sekuntia myöhemmin Petr Kodytek.
Kolmannessa erässä HIFK lisäsi johtoaan vielä yhdellä Otto Sompin osumalla.
HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen totesi ottelun jälkeen MTV:n haastattelussa olevansa tyytyväinen joukkueensa otteisiin. Hän kiitteli etenkin joukkueen maalivahtia Hugo Alnefeltia, joka Jokisen mukaan antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa.
Hänen mukaansa nuoret pelaajat pelasivat ennakkoluulottomasti ja itsevarmasti, jota joukkue myös tarvitsi.
Maajoukkuetauko tulee Jokisen mukaan hyvään saumaan. Huilataan ja parsitaan pelaajia kasaan, Jokinen totesi MTV:n haastattelussa.
Sheddenin Sportille viime hetken voitto
Avaa kuvien katselu
Vaasan Sportin Sebastian Ståhlberg runnoi kiekon väkisin maaliin aivan ottelun viime hetkillä. Kuva: Samppa Toivonen / APOLLO PHOTO / All Over Press
Vaasan Sport otti lauantaina avausvoittonsa päävalmentaja Doug Sheddenin alaisuudessa. Shedden nimettiin Sportin päävalmentajaksi lokakuun puolivälissä. Ennen lauantain voittoa vaasalaisjoukkueella oli viiden ottelun voitoton putki.
Sport voitti Lukon kotikaukalossaan 2–1.
Tasaisen ottelun ratkaisu saatiin dramaattisesti vasta 22 sekuntia ennen ottelun varsinaisen peliajan päätöstä, kun kotijoukkue Sportin Sebastian Ståhlberg runnoi kiekon väkisin maaliin melkoisen hässäkän päätteeksi.
Lukon maalivahdilta Antti Raannalta irtosi maila kädestä hänen yrittäessään torjua kiekkoa, ja lopulta Ståhlberg sai survottua kiekon maaliin maalin kulmalta.
Tuomarit tarkastelivat tilannetta videolta, mutta eivät nähneet tilanteessa maalivahdin estämistä.
Shedden kuvaili MTV:n haastattelussa ottelua tiiviiksi kamppailuksi. Shedden kehui molempien joukkueiden maalivahtipeliä. Hänen mukaansa oli myös tärkeää, ettei joukkue luovuttanut vaikka Lukko meni ottelun kolmannessa erässä aluksi johtoon.
– Hyvä viikonloppu meiltä, kun otimme Lukon kaltaiselta joukkueelta 4 pistettä, Shedden sanoi MTV:n haastattelussa.
SaiPa murskasi TPS:n
SaiPa murskasi TPS:n Turussa luvuin 6–1.
Voitolla lappeenrantalaisjoukkue nousee sarjataulukossa aiemmalta seitsemänneltä sijalta.
SaiPa ratkaisi ottelun käytännössä jo ensimmäisessä erässä, jossa se tehtaili kolme maalia TPS:n maalivahdin Noa Valin taakse.
SaiPa onnistui maalinteossa laajalla rintamalla. SaiPan Miikka Salomäki onnistui maalinteossa kahdesti.
Illan muissa otteluissa Mikkelissä Jukurit voitti toistamiseen Kiekko-Espoon tällä viikolla. Eilen perjantaina voitto tuli jatkoajalla ja lauantaina Jukurit vei voiton varsinaisella peliajalla 2–1.
HPK oli Lahden Pelicansia parempi jatkoaikamaalilla 2–1. JYP oli tyly vieras KooKoolle ja otti joukkueesta selvän voiton luvuin 4–0.
Kärppien ja Tapparan välinen ottelu päättyi tamperelaisjoukkueen voittoon 4–3. Ilves ryöpytti Tampereella KalPaa ja voitti illan ottelun 5–2.
Näin kierroksella pelattiin
Sport – Lukko 2–1
TPS – SaiPa 1-6
HIFK – Ässät 3-0
HPK – Pelicans 2-1 ja
Jukurit – K-Espoo 2-1
KooKoo – JYP 0-4
Kärpät – Tappara 3-4
Ilves – KalPa 5-2