Koripallon NBA:ssa Tuomas Iisalon valmentama Memphis Grizzlies on antanut joukkueensa tähtipelaajalle Ja Morantille yhden ottelun mittaisen pelikiellon joukkueelle haitallisen käytöksen vuoksi.
Morant arvosteli Memphisin valmennustiimiä medialle lauantaina sen jälkeen, kun joukkue oli hävinnyt niukasti Los Angeles Lakersille. Morant teki ottelussa vain kahdeksan pistettä.
Kun Morantilta pelin jälkeen kysyttiin hänen suorituksestaan, hän kehotti toimittajia useaan otteeseen kysymään asiasta valmennustiimiltä.
– Heidän mukaansa minua ei varmaan olisi pitänyt peluuttaa. Käytännössä tämä oli se viesti, hän taas vastasi kysymykseen siitä, mitä joukkue olisi voinut ottelussa tehdä paremmin.
Kommentit saivat mediatietojen mukaan päävalmentaja Iisalon kyseenalaistamaan Morantin johtajuuden ja ponnistelut joukkueen eteen.
Morant on tällä kaudella tehnyt 20,8 pistettä per ottelu ja ollut siten joukkueensa paras pistemies. Pelikieltonsa vuoksi hän ei ole mukana Toronto Raptorsia vastaan Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä pelattavassa ottelussa.
Memphis on tällä kaudella pelannut kuusi ottelua, joista se on voittanut kolme ja hävinnyt kolme.