Ragna Bley, Roland Persson, Jani Ruscica & Hanna Vihriälä. Ars Fennica – palkintoehdokkaiden yhteisnäyttely HAMissa Helsingissä 29.3.2026 asti.
Helsingin taidemuseon HAMin portaikossa vastaan hyökyy saksofonin kähisevä valitus, mikä luo koko näyttelyn äänimaiseman ja sitoo teokset kokonaisuudeksi. Ääni lähtee Jani Ruscican videoteoksesta.
Ars Fennica -ehdokasnäyttely järjestetään nyt ensi kertaa HAMissa. Selkeästi on panostettu teosten vuoropuheluun entisen tennishallin korkeassa tilassa. Samalla kokemus on jokaisen teoksen kohdalla myös intiimi ja henkilökohtainen. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että kokonaisuus on helposti lähestyttävä ja tarjoaa vahvoja emotionaalisia elämyksiä.
Ars Fennica on joka toinen vuosi jaettava 50 000 euron suuruinen nykytaidepalkinto ja yksi Pohjoismaiden suurimmista. Voittaja julkistetaan helmikuussa.
* *
Jani Ruscica: Muodoton kapriisi (muusikon muotokuva – Linda Fredriksson), 2025. Kuva: HAM / Maija Toivanen
Jani Ruscica (s. 1978, Suomi/Italia) työskentelee liikkuvan ja painetun kuvan, esitystaiteen ja kuvanveiston alueella. Musiikilla ja erilaisilla musiikki-instrumenteilla, aidoilla ja itse luoduilla, on ollut hänen tuotannossaan keskeinen rooli. Muistissa on Fatlands-projekti, jossa hän muun muassa rakensi soittimia eri aikakausilta vaikkapa säilyneiden piirrosten pohjalta ja sai ne myös tuottamaan ääniä.
HAMissa tasopinnalla pyörii Ruscican videoteoksia, jotka nimensä mukaisesti ovat muotokuvia. Kun muotokuvassa on yleensä katsoja ja kohde, josta tekijä tuo esiin eri luonteenpiirteitä, Ruscica rikkoo konvention. Hänen muotokuvissaan ei ole mitään pysyvää vaan kyse onkin jostain, mikä on koko ajan liikkeessä ja muuttaa muotoaan.
Tätä alleviivaa jo työmetodi. Kohdettaan, saksofonistia kuvaavaa kameraa ei pitele ihmiskäsi vaan se on kiinnetty soittimeen ja se heilahtelee soittajan liikkeiden mukana antaen samalla myös katsomissuunnan. Teosta hän laajentaa ympäröivän tilan arkkitehtuuriin arvoituksellisen muraalin, seinää kiertävän vieterikirjoituksen muodossa. Jotenkin ihmeellisesti Ruscican kokonaisuus kutsui mieleeni portugalilaisen Fernandon Pessoan runojen monet minät.
* *
Hanna Vihriälä: Houkutus, 2025 (yksityiskohta). Kuva: HAM / Maija Toivanen
Tamperelainen kuvanveistäjä Hanna Vihriälä (s.1974) työskentelee yhtä suvereenisti graniitin kuin arkryylihelmien sekä muun kevyen ja kimaltelevan materiaalin parissa. Esillä oleva installaatio Houkutus on kuin käänteistä kuvanveistoa. Kun veistäminen on perinteisesti pois ottamista, Vihriälä rakentaa muotoa lisäämällä teräsvaijereihin houkuttelevan punaisen karkin kerrallaan.
Lopputulos on valtavan kokoinen jättiläisorkidea, joka roikkuu hallin katosta. Tekijän intention mukaisesti se symboloi halua ja viettelystä monella tasolla, mutta kommentoi myös yhteiskunnan arvovalintoja jo materiaalinsa kautta. Sokeristen karkkien houkutus on tarjolla 24/7 samalla kun monien muiden mielihyvää tuottavien ja addiktoivien tuotteiden myyntiä ja esillepanoa rajoitetaan tiukasti lainsäädännöllä.
Verhomainen installaatio G-Mersu on puolestaan koottu surunauhoista, joiden alaosasta hahmottuu auto. Se voi olla pelkkä saavuttamaton unelma mutta katsoja voi projisoida teokseen myös henkilökohtaisia luopumisen kohteitaan. Leikkisämpää Vihriälää on Vaisto-installointi, jossa kissat tuijottavat kohti samaa pistettä niin katon rajasta kuin auton alta.
* *
Roland Persson: Medusan keho, 2025. Kuva: HAM / Maija Toivanen
Roland Perssonin (s. 1963, Ruotsi) tavaramerkki ovat maalatusta silikonikumista tehdyt installaatiot, joista välittyy outouden kokemus ja surrealistinen pohjavire. Hän on kertonut ammentavansa henkilökohtaisista muistoistaan ja kokemuksistaan. Taiteilijan käsittelyssä luonto eläimineen ja kasvineen on syvän hiljaista, aivan se olisi pysäytetty hetkeen, missä elämä on jo paennut.
Medusan keho -teoksessa jättiläislumpeen lehdet ovat lahoamisen eri asteissa, ja koko installaatio on kuin eräänlainen kasvamisen ja kuolemisen laboratoriokoe. Nousuvettä odottaessa -installaatiossa kaktukset kurottavat ylipitkäksi venähtäneillä juurakoillaan kohti ruukkujensa olematonta vettä kuin minkä tahansa saavuttamattoman metaforana.
* *
Ragna Bley: Yksikään tie ei ollut selkeä, yksikään valo särkymätön, 2023. Kuva: HAM / Maija Toivanen
Ragna Bley (s. 1986, Norja/Ruotsi) on tehnyt uransa aikana myös kokeellisia teoksia, joissa keskeistä on kieli ja teksti. HAMissa häneltä on esillä kookkaita maalauksia – suurin kurottaa kymmeneen metriin kattoa kohden – ja niiden katsominen on myös fyysinen kokemus.
Bley työstää teoksiaan usein lattialla, ja sattumalla on osuutensa, kun kankaalle kaadettu maali valuu ja sekoittuu. Toisinaan hän jakaa tekijyyttä luonnon kanssa antaen vaikkapa värjätyn lumen sulaa hiljalleen ja arvaamattomasti teoksen pintaan.
Maalauksissa toistuu jännite tarkoituksellisuuden ja sattumanvaraisuuden välillä, ja tuloksena on kuva-aiheita, jotka liikkuvat abstraktin ja esittävän välimaastossa. Ohuempien ja veistoksellisen paksujen värikerrosten vuorottelusta syntyy harmonisia kudelmia, joista on helppo poimia orgaanisia muotoja. Parasta on Bleyn nautinnollisen täyteläinen ja tunteisiin menevä väri.
* *
Ars Fennica voittajan valitsee taideasiantuntija, Mori Art Museumin johtaja Mami Kataoka. Myös yleisö voi äänestää suosikkiaan.
Henna ja Pertti Niemisen kuvataidesäätiön palkintoa on jaettu vuodesta 1990. Viimeksi sen sai liettualainen taiteilija ja elokuvan tekijä Emilija Škarnulytė.
Seppo Metso
Lue myös Seppo Metson juttu vuoden 2023 Ars Fennica -ehdokkaista sekä Katri Kovasiiven juttu Emilija Škarnulytėstä.