Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth kertoo, että maan armeija on tehnyt tappavan iskun huumekartellin operoimaan alukseen Karibianmerellä. Iskussa kuoli kolme ihmistä.
– Presidentti Donald Trumpin johdolla ja kansainvälisillä vesillä toteutettu operaatio kohdistui alukseen, jonka tiedettiin kuljettavan huumeita salakuljetusreitillä. Yhdysvaltalaisjoukot eivät vahingoittuneet iskussa, Hegseth kertoi X-viestipalvelussa.
Uutinen päivittyy.
Lähde: Reuters