Lamine Yamal ja Nicole Cucco ovat eronneet, kertoo espanjalaislehti.
Barcelonan tähtilupaus Lamine Yamal, 18, on vahvistanut huhut erostaan argentiinalaisesta laulajasta Nicole Cuccosta.
Parin ympärillä velloneet spekulaatiot saivat lopulta päätöksen, kun Yamal kommentoi asiaa Diario Sport -lehdelle.
– Emme ole enää yhdessä, Yamal totesi lyhyesti.
Nuori jalkapalloilija halusi myös oikaista huhut pettämisestä, joita oli levinnyt sosiaalisessa mediassa hänen Milanon-matkansa jälkeen.
– Se ei tapahtunut minkään pettämisen takia. Olemme vain eronneet, siinä kaikki. Kaikki muu, mitä on sanottu, ei pidä paikkaansa, Yamal sanoi lehden mukaan.


Lamine Yamal on eronnut. AOP
Yamal ja artistinimeltään Nicki Nicole tunnettu Cucco ovat olleet yksi viime aikojen seuratuimmista nuorista julkkispareista. Heidät nähtiin usein yhdessä julkisissa tilaisuuksissa ja suhde keräsi runsaasti huomiota niin urheilu- kuin viihdelehdissä.
Parin ympärillä on kuitenkin ollut jännitteitä jo aiemmin. Argentiinalainen viihdelehti Caras kertoi aiemmin, että Yamalin perhe ei ollut mielissään poikansa suhteesta laulajaan.
Huhut erosta lähtivät liikkeelle jo tuolloin, mutta pari kumosi ne julkaisemalla yhteisiä kuvia sosiaalisessa mediassa.
Nicki Nicole nähtiin usein katsomossa seuraamassa Yamalin otteita. AOP