Aitoa kauhua on ruotsalainen kauhuelokuva, joka kulkee sellaisten yhdysvaltalaisten menestyneiden horrorien kuin The Blair Witch Project ja Paranormal Activity jalanjäljissä.
Aitoa kauhua -elokuvassa Linn (Rebecka Enholm) ja Nour (Ava Nikodell) ovat nuoria naisia, jotka pitävät paranormaaleihin ilmiöihin keskittyvää videoblogia. Kaikki heidän ”tutkimuksensa” ovat kuitenkin olleet vain leikittelevää teeskentelyä. Kunnes naiset päättävät lähteä Torsåkeriin selvittelemään 1600-luvulla tapahtuneita noitavainoja.
Esikuviensa tapaan elokuva koostuu enimmäkseen päähenkilöiden kuvaamista, lähes jatkuvasti liikkeessä olevan kameran hyppivistä kuvista. Se on enemmän päänsärkyä aiheuttavaa kuin kauhistuttavaa.
Tv-sarjoja Maan povessa ja Farang aiemmin tehneen Daniel di Gradon ohjaama elokuva löytää viimein oikeanlaisen kauhuvaihteen ja muuttuu pikkaisen pelottavaksikin. Naiset saavat, kuten arvata saattaa, enemmän kuin tilasivatkaan.
Feministinen kommenttikin elokuvasta löytyy, kun julman papin noitina teloittamien naisten henget tulevat hakemaan hyvitystä nykypäivän miesöykkäreiltä.
✪✪½
Aitoa kauhua, sunnuntai 2.11. klo 21.00, Teema & Fem