AOP
Hollywood-tähti jättää kymmeniä miljoonia yhdelle sairaalalle.
, 66, on paljastanut aikovansa jättää lähes koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen.
Arkistovideo: Hollywood-tähtien yllätyssukulainen
Tuoreimmassa Varietyn tekemässä Jamien haastattelussa on mukana profiiliosuus, jossa kerrotaan hänelle tärkeästä hyväntekeväisyydestä.
Jutussa aiemmin mainitaan Jamien aloittaneen vapaaehtoistyön jo 15-vuotiaana koulussa omasta aloitteestaan. Los Angelesin lastensairaala on kuitenkin ollut yli 20 vuotta hänen pääkohteensa.
Jamie kertookin profiilijutussa testamenttaavansa
pääosan omaisuudestaan Los Angelesin lastensairaala CHLA:lle.
Kaikki alkoi vuonna 2004
Jamie on syntynyt Los Angelesissa ja asunut siellä tähän päivään asti. Hyväntekeväisyyttä hän on tehnyt muuallakin.
– Olen kuitenkin Losin tyttöjä ja olen kasvattanut omatkin lapseni täällä. Soitin vuonna 2004 kylmiltään CHLA:lle ja sanoin olevani Jamie Lee Curtis ja tehneeni hyväntekeväisyyttä lastensairaalalle Pittsburghissa. Täällä syntyneenä tarjosin apuani heillekin, Jamie kertoo Varietylle.
Pian hänestä tuli sairaalan kasvo ja ääni. Hän aloitti kampanjoimalla Kalifornian osavaltion 750 miljoonan dollarin lastensairaalatukea ajavan lakialoitteen puolesta. Laki äänestettiin voimaan.
– Tajusin, että tämä on täydellinen tapa käyttää taitojani.
Rahan lisäksi kroppaa peliin
Sairaalan edustajat kuvaavat tähteä poikkeuksellisen
sitoutuneeksi.
– Jamie on aina valmis auttamaan, ilman fanfaaria, kertoo CHLA:n kehitysjohtaja .
William edusti yksin
kuninkaalliset
14.7. 08:57
Prinssi William pelasi hyväntekeväsyysottelussa – Prinsessa Catherine jätti yllättäen saapumatta paikalle
Puolison pelit jäivät Catherinelta näkemättä myös viime vuonna syöpähoitojen takia.
Näyttelijä ei tyydy pelkkään julkisena kasvona toimimiseen. hän puhuu “hikisestä
pääomasta”, konkreettisesta työstä, jolla haluaa pelastaa lasten
henkiä. Hoitajaksi Jamie ei ryhdy, vaan tekee työtä varainhankinnassa mutta myös osallistuu sairaaloiden toimintaan.
Hän on esimerkiksi lahjoittanut lapsille videohuoneita varusteineen ja pyytänyt studioilta niihin elokuvia julkisesti katsottavaksi ilman korvauksia.
Jäävätkö lapset nuolemaan näppejään
Jamien lausuman mukaan testamentti Los Angelesin lastensairaalle kattaisi suurimman osan
omaisuudestaan.
Hänen omaisuutensa arvioidaan olevan yli 50 miljoonaa euroa.
Liam Paynen tyttöystävä
ulkomaat
8.5. 13:29
Liam Paynen tyttöystävä rikkoi hiljaisuuden – jää ilman perintöä?!
Kuolleen poptähden miljoonaomaisuus ei mitä todennäköisimmin koske Katea, jonka kanssa Liam seukkasi pari vuotta.
Se on kuitenkin yhteistä rahaa yli 40 vuotta hänen rinnallaan kulkeneen aviomiehen, ohjaaja kanssa.
Parilla on myös 29- ja 39-vuotiaat adoptoidut tyttäret.
Jamie teki ensimmäisen elokuvaroolinsa 19-vuotiaana, ja tuoreimmassa leffassaan hän on työskennellyt tänä vuonna, 66-vuotiaana. Hän ei jättiomaisuuksineen kuulu Hollywoodin rikkaimpiin, mutta kasvot yhdet tunnetuimmista.
AOP
Kaliforniassa ei ole samanlaista pakollista perinnönjaon lakiosuutta kuin Suomessa.
Meillä puolet omaisuudesta periytyy aina rintaperillisille, jos heitä on. Vain puolesta voi päättää itse. Kaliforniassa koko perinnöstä voi päättää itse.
Oho!
kuninkaalliset
11.8. 11:37
Prinssi William ja prinssi Harry: Perintö lipsahti läpi sormien
Aatelisilla on käytössään ikivanha sääntö, jonka seurauksena prinssit jäävät yllättävällä tavalla paitsioon.
Jamien testamentti siis leikkaa hänen tyttäriltään kymmeniä miljoonia.
Tyttäristä toinen työskentelee pelialalla, toinen on tanssija ja koreografi.
Jamie Lee Curtis
katso
23.5. 14:15
Jamie Lee Curtis katuu kauneusleikkaustaan – kiihdytti riippuvuutta
Työkaverin ikävä kommentti ulkonäöstä murensi näyttelijän itsetunnon.