Matthew Perry haudattiin jo kaksi vuotta sitten Hollywoodissa sijaitsevalle hautausmaalle.


Matthew Perry kuoli 28. lokakuuta 2023. AOP
Frendeistä tuttu näyttelijä Matthew Perry menehtyi yllättäen kaksi vuotta sitten. Nyt mediat ympäri maailmaa uutisoivat siitä, ettei Perryn hautaa ole vieläkään merkitty nimilaatalla.
Rakastettu näyttelijä haudattiin vain muutama päivä kuolemansa jälkeen Hollywoodissa sijaitsevalle Forest Lawn Memorial Park -hautausmaalle.
Näyttelijä sai viimeisen leposijansa hautausmaan uurnaholvista hautausmaan yksityisellä puolelta. Hautajaisia vietettiin perheenjäsenten ja ystävien kesken.
Uudet kuvat todella paljastavat, ettei Perryn kohdalla uurnaholvissa ole vieläkään nimilaattaa, vaikka näyttelijän hautaamisesta on jo kulunut tovi.
Katso kuva näyttelijän haudasta alta. Perryn hauta on holvissa seppeleen kohdalla. Haudan edessä maassa on kenties fanien jättämiä kukkia, sekä kurpitsa, johon oli kaiverrettu Batmanin logo.
Matthew Perryn hauta on edelleen merkitsemätön. AOP
Perry menehtyi kaksi vuotta sitten lokakuun 28. päivänä. Hän oli kuollessaan 54-vuotias. Perry löydettiin kuolinpäivänään Los Angelesissa sijaitsevan kotinsa poreammeesta kuolleena.
Tutkimukset osoittivat kuoleman johtuneen ketamiinin vaikutuksesta. Perry käytti ketamiinia osana muuta hoitoa.