Poliisiviranomaisia tutkimassa junan vieressä.

Avaa kuvien katselu

Poliiseja tutkimassa Huntingdonin asemalla itäisessä Englannissa 1.11.2025. Kuva: Lehtikuva

12:49•Päivitetty 13:22

Britannian poliisin mukaan eilisessä puukkohyökkäyksessä ei ole terroristisen teon merkkejä.

Poliisi pitää parhaillaan tiedotustilaisuutta asiasta.

Poliisipäällikkö John Loveless kertoo mitä tällä hetkellä asiasta tiedetään.

Kaksi miestä on poliisin hallussa epäiltyinä murhayrityksistä, heidän pidätystään jatketaan. Miehet ovat noin kolmekymppisiä Britannian kansalaisia ja syntyneet Britanniassa.

Loveless sanoo, että 10 ihmistä vietiin alun perin sairaalahoitoon, ja yksi ihminen hakeutui sairaalaan omatoimisesti myöhemmin.

Yhdeksästä hengenvaarassa luulluista neljä on jo kotiutettu sairaalasta. Kahta ihmistä hoidetaan edelleen sairaalassa, ja heidän tilansa on kriittinen.

Loveless pyytää ihmisiä ihmisiä kertomaan poliisille, jos heillä on tapauksesta lisää tietoja.

Poliisin tiedotustilaisuus oli ohi noin kymmenessä minuutissa. Pian sen päättymisen jälkeen kuningas Charles III sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan olevansa todella kauhistunut ja järkyttynyt junapuukotuksista. Kuningas lausui myös kiitoksen ensiapuhenkilökunnalle.

Uutinen päivittyy

Laajemmin tapahtumista:

Lähteet: BBC, AFP