Kirjasto tiedotti asiakkailleen Facebookissa toistuvasta aineistoon kajoamisesta. Tuorein esimerkki tuhosi paikallishistoriaa.


Kaustisen kirjasto tarjoaa paljon vaihtoehtoja, jos aineistoa haluaa tallentaa vain omaan käyttöön. Kuvituskuva. ANU KIVISTÖ
Keski-Pohjanmaan Kaustisella paikallisen kirjaston mitta tuli täyteen.
– Ei näin!! Missään tapauksessa ei näin!! kirjasto aloittaa Facebook-päivityksessään.
Kirjasto muistuttaa, ettei kirjaston aineistoon saa missään tapauksessa kajota. Tuorein tapaus, josta kirjasto ilmoittaa kuvien kera, koskee Perhonjokilaakso-lehden korvaamattoman vanhoja vuosikertoja.
Keskiviikkona asiakas oli palauttanut lehtiä, joiden sivut oli saksittu. Kirjasto huomauttaa, ettei tällaista aineistoa yli 30 vuoden takaa saa enää mistään tilalle.
Aineisto voi olla tärkeää esimerkiksi paikallishistoriasta kiinnostuneille tai sukututkijoille. Tällaiset teokset ovat saatavilla yleisölle vain kirjastosta.
– Osa paikallista historiaa on leikattu vain yksille silmille katsottavaksi, eikä sen tarina enää muille avaudu. Tällainen ajattelemattomuus on myös aivan turhaa, sillä näistäkin kokoomateoksista on kirjastossa mahdollista ottaa kopioita hintaan 0,50 euroa sivu, kirjasto kirjoittaa.
Aineistoa saa omaan käyttöön myös valokuvaamalla ja skannaamalla.
– Tilanne on karkaamassa käsistä, sillä näitä ikäviä tapauksia on tullut esiin jo useita. Kirjastossa seurataan aina palautettavan aineiston kuntoa, mutta nyt varsinkin erityisen tarkalla silmällä.