Ydinkäyttöinen Poseidon-torpedo on osa Venäjän ”superaseiden” arsenaalia, jolla Moskova pyrkii tasapainoon lännen kanssa ja joka väitetysti pystyisi tuhoamaan rannikkokaupunkeja.

Presidentti Vladimir Putin kertoi Venäjän testanneen Poseidonia, joka on ”pysäyttämätön” ja voimakkaampi kuin ydinohjus. Kyseessä oli jo toinen ydinasejärjestelmän ilmoitettu testaus viikon sisällä, sillä viime sunnuntaina Putin väitti maan kokeilleen ydinkäyttöistä Burevestnik-risteilyohjusta onnistuneesti.

Tämä erityisesti vaikutti ärsyttäneen Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia, joka vastavetona ilmoitti ohjanneensa Pentagonia aloittamaan uudelleen ydinaseiden testauksen ”samassa tahdissa” Kiinan ja Venäjän kanssa, The Washington Post kertoo.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov ilmaisi myöhemmin yllättyneensä Trumpin lausunnoista ja korosti, että kansainvälinen sopimus ydinkokeista on edelleen voimassa.

– Jos viitataan Burevestnik-kokeeseen, se ei ole millään tavalla ydinkoe. Kaikki maat kehittävät puolustusjärjestelmiään, mutta tämä ei ole ydinkoe, Peskov sanoi.

Kreml toi uudet superaseensa julkisuuteen ensi kerran vuonna 2018, jolloin ne esiteltiin vastauksena läntiseen sotilaalliseen dominanssiin.

Etenkin Poseidonista maalataan kuvaa mullistavana aseena, joka lanaa Venäjän vastustajien rannikot.

– Samanlaista ei ole olemassa, eikä tule olemaan lähiaikoina. Sitä ei voi torjua millään keinoin, Putin väitti keskiviikkona testin päätteeksi.

Poseidon on suunniteltu liikkumaan havaitsemattomissa veden alla ja tuhoamaan kriittistä rannikkoinfrastruktuuria, kuten merivoimien tukikohtia ja satamia. Se on 21 metriä pitkä, joten se on liian suuri Venäjän suurimmille sukellusveneille ja se vaatii laukaisuun oman, sitä varten rakennetun sukellusveneen.

Poseidonin on väitetty luovan jopa ”radioaktiivisen tsunamin”, mutta on epäilty, onko sillä oikeasti voimaa synnyttää tsunami-hyökyaalto.

Venäjän strategisten aseiden asiantuntija Pavel Podvig muistuttaa, että Poseidonin toimintaperiaatetta tutkittiin jo Neuvostoliiton aikaan.

– Ajatusta tsunamin kaltaisten aaltojen käyttämisestä rannikkokohteiden tuhoamiseen selvitettiin Neuvostoliitossa. Jokaisessa tutkimuksessa tultiin siihen lopputulokseen, ettei se toimi. Eräässä koko ideaa kutsuttiin ”absurdiksi”.

Poseidon rikkoo myös perinteisiä aseluokituksia. Se on tarkoitettu kuljettamaan ydinohjusta, ja sen voimanlähteenä on ydinreaktori, mikä antaa käytännössä rajattoman kantaman. Näin ase on ikään kuin vedenalaisdroonin ja torpedon välimuoto, kertoo tutkija Michael B. Petersen Center for Naval Analyses -analytiikkakeskuksesta.

Joitakin asioita Poseidonista ei tiedetä, kuten Petersenin mukaan esimerkiksi sitä, onko aseeseen ladattu etukäteen kohdetiedot ja käyttääkö se satelliittiviestintää ohjaukseen.

Dramaattisista puheista huolimatta supertorpedon sotilaallinen käyttöarvo lienee kuitenkin melko rajallinen. Se on niin kutsuttu toisen iskun kyvykkyys, eli tarkoitettu tuottamaan vastaisku, jos ydinsota on jo alkanut. Samaan kategoriaan kuuluvat sukellusveneet, joissa voi olla 16 ballistista ohjusta ja 6-10 taistelukärkeä per ohjus. Petersen sanoo, että näin ollen yksi sukellusvene on tuhovoimaltaan suurempi kuin useammat Poseidonit.

Poseidonin tarkoituksena ei niinkään ole sotatoimien toteuttaminen, vaan vastustajan pakottaminen perääntymään sen käytön uhalla, Petersen arvioi.

Venäjän media on uutisoinut Poseidonin nopeuden olevan 60–100 solmua (111–185 km/h). Petersenin mukaan torpedo todennäköisesti liikkuu paljon hitaammin pysyäkseen huomaamattomana ja pitääkseen viestintäyhteydet avoimina.

Poimintoja videosisällöistämme

Carnegie Endowment -ajatushautomon tutkijan Nicole Grajewski huomauttaa, että Poseidon on osa pitkää neuvostoliittolaista perinnettä, jossa on kokeiltu suuritehoisia merenalaisia järjestelmiä. Niissä on tutkittu, miten meren syvyyttä, painetta ja paineaaltojen etenemistä voidaan käyttää ydinaseiden vaikutusten muokkaamiseen tai vahvistamiseen. Laajamittainen kehitys alkoi jo 1950-luvun alussa.

– Neuvostoliiton tutkimuslaitokset mallinsivat tällaisia räjähdyksiä Ladoga-järvellä ja myöhemmin Novaja Zemljalla. Tutkimukset osoittivat, että mannerjalustat imevät suurimman osan energiasta – massiiviset aallot häviävät nopeasti, mikä tekee laajamittaisen rannikon tuhoutumisen fyysisesti epärealistiseksi, Grajewski sanoi X:ssä.

Venäjän televisiossa kerrotun lisäksi Poseidonista tiedetään vain vähän, mutta Grajewskin mukaan se edustaa kuitenkin enemmän konseptin jatkumoa kuin teknologista vallankumousta.

Kremlin propagandistit ovat olleet selväsanaisia Poseidonin teoreettisiin kykyihin kytkeytyvästä symboliikasta. Heidän mukaansa ase, joka voi potentiaalisesti saada rannikkokaupungit veden valtaan, olisi tehokkain sellaisia maita vastaan, kuten Yhdysvallat ja Iso-Britannia.

– Voisi sanoa, että Poseidon on anti-anglosaksinen ydintorpedo, propagandakommentaattori Sergei Markov luonnehti.

LUE MYÖS:
Vladimir Putinilla on pakkomielle ”ihmeaseisiinsa”, professorilta tyly arvio