Tasavallan presidentti Alexander Stubb (kok.) puhuu Lännen Median haastattelussa laajasti Suomen lähihistorian vaikeista hetkistä ja muun muassa Venäjän häikäilemättömästä toiminnasta.
Hänen mukaansa sodan ja rauhan välinen ero on veteen piirretty viiva. Suomi ei ole presidentin mukaan sodassa, mutta hybridisodankäynti koskettaa silti. Stubb kehottaa malttiin ja tosiasioiden tunnustamiseen.
– Meidän kannattaa myös itsellemme myöntää, että sodan ja rauhan ero on tänä päivänä se veteen piirretty viiva. Me elämme aika rauhattomassa aikakaudessa, ja nyt on tärkeää vain pitää pää kylmänä ja huolta siitä, että myös hybridikysymyksissä puolustus on parasta mahdollista, Stubb sanoo.
Presidentiltä tiedustellaan, mitä Venäjä oikeastaan on kaikella toiminnallaan ajanut takaa. Oliko olemassa jokin suunnitelma Suomen ottamiseksi haltuun tai osaksi etupiiriä?
– Ei. Lähtisin siitä, että Venäjä pyrkii aiheuttamaan epävakautta liberaaleihin demokratioihin lännessä ja naapurustossa. Ja se on nyt valitettavasti häikäilemätöntä ja kyynistä venäläistä toimintaa. Mutta toistaiseksi olemme pärjänneet hyvin, enkä näe mitään syytä, etteikö pärjättäisi tulevaisuudessakin, Stubb sanoo.
Presidentiltä kysytään myös, onko Venäjän presidentti Vladimir Putinilla jokin lopullinen päämäärä tai käsitys Suomelle tarkoitetusta paikasta. Missä hän haluaisi Suomen nähdä?
– Hän näkee meidät Nato-maana, jolla on vahva ja uskottava puolustus osana liittokuntaa. Uskon, että hän ei myöskään näe meitä aggressiivisena tai hyökkäävänä toimijana. Mehän menimme Natoon ei ketään vastaan, vaan itsemme takia, Stubb sanoo.