Samsungin teettämä kyselytutkimus selvitti kuluttajien tietoutta elektroniikkalaitteiden turvallisuudesta. Vain seitsemän prosenttia suomalaisista kertoi olevansa hyvin perillä henkilötietojen suojaamisesta.

Suomalaisten tietoturvaosaamsessa on kyselyn mukaan petrattavaa. Kuvituskuva. Erwin Wodicka

Suomalaiset edustavat Pohjoismaiden häntäpäätä, mitä tulee perehtyneisyyteen henkilötietojen suojaamisesta verkossa, paljastuu Samsungin teettämästä kyselytutkimuksesta.

Tutkimukseen vastanneista suomalaisista noin seitsemäsosa (14 prosenttia) kertoi, ettei ole perehtynyt laitteidensa henkilötietojen suojaukseen. Havaintoa pidetään Samsungin mukaan huolestuttavana.

– Suomi edustaa tässä Pohjoismaiden häntäpäätä. Ruotsissa vain viisi prosenttia, Tanskassa kahdeksan prosenttia ja Norjassa seitsemän prosenttia kertoo, ettei ole perehtynyt lainkaan henkilötietojen suojaukseen. Meillä suomalaisilla on tässä petrattavaa, Samsungin Suomen maajohtaja Mika Engblom toteaa yhtiön mediatiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan 83 prosenttia suomalaisista on vähintään hieman huolissaan tietoturvasta. Engblomin mukaan yksityisyydestä huolehtiminen koetaan kuitenkin vaikeaksi ja monimutkaiseksi, jopa hieman tylsäksikin.

– Sen vuoksi harva on kunnolla perehtynyt henkilötietojensa suojaukseen, vaikka riskeistä ollaan hyvin tietoisia.

Kyselytutkimuksen mukaan vain seitsemän prosenttia kertoi olevansa hyvin perehtynyt laitteidensa tietoturvaan.

Kyselytutkimus tehtiin aikavälillä 12.8.–26.8.2025, ja kyselyyn vastasi yhteensä 1 060 suomalaista.

Näin vahvistat laitteesi tietoturvaa

  • Pidä käyttöjärjestelmäsi ajan tasalla. Päivitykset tarjoavat tietosuojakorjauksia, jotka suojaavat laitetta haavoittuvuudelta.
  • Vältä liittymistä julksiiin wifi-verkkoihin. Julkiset wifi-verkot ovat usein suojaamattomia, jonka vuoksi voit altistua tietojenkalasteluyrityksille.
  • Suojaa pääsy puhelimeesi. Esimerkiksi 0000 tai 1234 ei ole turvallinen sim-kortin pin-koodi.
  • Ota mobiilivarmenne käyttöösi. Samsungin mukaan tämä on pankkitunnuksia turvallisempi tapa todentaa henkilöllisyys.

Lähde: Samsung