Selviytyjät Suomi. Lars Johnson/Sanoma.
Lars Johnson/Sanoma
Myös palkintokilpailun voittoaterian kyytipoikana oli shokeeraava viesti.
Selviytyjät Suomen 10. jaksossa oli kisaamassa vielä yhdeksän kilpailijaa. Palkintokilpailussa kolmelle parhaalle oli luvassa herkkuateria. Sen voittivat , ja .
Video: Saana ja Laura Akiola kilpailevat Selviytyjät Suomessa
Herkuttelijoiden ilo loppui kuitenkin lyhyeen. Ruokalautasten vieressä oli viesti.
– Nauttikaa ateriastanne! Kukaan ei saa jatkaa syömistä sen jälkeen, kun joku teistä nousee tuolistaan ensimmäisen kerran. Telineessä lähellänne näette ehdollisen koskemattomuusamuletin, Janne N. luki viestin ääneen.
Selviytyjät Suomi
katso
25.10. 12:15
Selviytyjät-Juho raivostuu: ”Haluan kostaa”
Radiotoimittaja Juho Keskitalo ei anna anteeksi kisaparinsa tiputtamista.
Juho voitti amuletin
Aiempien yhteisaterioiden tavoin tämäkin johti myös juonitteluun muiden ja ennen kaikkea päänmenoksi. Amuletin kohtalo puolestaan ratkaistiin arvonnalla.
– Meni kyllä hyvin, että Juho sen sai. Meillä on kiva pikku liittokin kahdestaan, Janne N. kommentoi Juhon voittoa.
Amuletissa oli kuitenkin ehto. Jotta sen haltija eli Juho voisi äänestää heimoneuvostossa, hänen pitäisi myös käyttää amulettia. Juho kertoi käyttävänsä amulettia, jotta Saana A:ta vastaan olevat äänet riittäisivät.
Juho Keskitalo, Janne Nevalainen ja Janne Lehmonen voittivat herkkuaterian. Lars Johnson/Sanoma.
Lars Johnson/Sanoma
Riku yllätti Jeffreyllä
Mieskolmikon palattua muun heimon pariin yhdeksikön kesken alkoi villi lupausten tekeminen ja niiden pettäminen. Suhmuroinnin läpikäymiseksi riittäisi vain keskimittainen novelli.
– Ajattelin jossain kohtaa, että minulla on punainen lanka, mutta nyt se on kadonnut, voivotteli.
Selviytyjät Suomi
katso
17.10. 06:15
Saana Akiola romahtaa Selviytyjät Suomessa: “On ollut sikavaikeeta”
Yllättävä käänne Selviytyjät Suomessa tuo tunteet pintaan.
Juontaja oli kuitenkin varattu juonittelijoille superyllätys heimoneuvostossa. Hän toivotti tervetulleeksi tuomariston ensimmäisen jäsenen .
– Tästä lähtien tuomaristo tulee olemaan läsnä jokaisessa heimoneuvostossa. Se kasvaa sitä mukaa, kun heimo äänestää ulos lisää jäseniään, Riku kertoi.
Tuomaristo kuuntelee heimolaisten vastauksia ja tekee niistä tulkintojaan.
– Ääneen he kuitenkin pääsevät vasta aivan viimeisessä heimoneuvostossa, missä tuomaristo ratkaisee koko kilpailun voittajan, Riku kertoi.
”Ansaitsen tämän”
Äänestyksen jälkeen Riku kysyi jälleen mahdollisesta amuletista. Pienen mietinnän jälkeen Juho kertoi amuletistaan ja siitä, että käyttää sen itsensä suojaamiseen.
Selviytyjät-podcast:
katso
8.9. 15:15
Podcast: Even ja Jonin parittelu Selviytyjissä tallentui tv-kameralle
Selviytyjät-kuvauksissa lapsen alulle laittaneet Eveliina Uosukainen ja Joni Rintala paljastavat yksityiskohdat kiihkeästä tilanteesta.
Tiputusäänet jakautuivat tasaisesti Saana A:n ja B:n sekä välille. Anna-Kaisa sai lopulta lähteä.
– Sairaan hyvin pelattu, tuli aivan puskista. Ja Anne-Mari, sinä kyllä pärjäät, Anna-Kaisa sanoi heimolaisille lähtötoivotuksessaan.
– En kyllä tiedä! Anna-Kaisan pari, selvästi järkyttynyt huudahti.
– Ansaitsen tämän. Olen aliarvioinut muiden pelihalut. Tämä oli herätys, mutta liian myöhään, Anna-Kaisa vielä pohti kameralle.
Selviytyjät Suomi Nelosella sunnuntaisin kello 19.30.
Anna-Kaisa Saarenpää sai lähteä Selviytyjistä.
Lars Johnson