Norjalaistähti on ollut alkukaudesta valtavassa maalivireessä. Haaland teki sunnuntaina kaksi maalia ja johtaa ylivoimaisesti Valioliigan maalipörssiä.

Avaa kuvien katselu
Norjalaismediassa hehkutettiin Erling Haalandin peliotteita. Kuva: Godfrey Pitt/Action Plus/Shutterstock/All Over Press
21:48•Päivitetty 21:53
Manchester Cityn norjalaishyökkääjä Erling Haaland oli jälleen hirmuisessa maalivireessä Cityn voittaessa sunnuntaina Bournemouthin Valioliigassa.
City voitti ottelun lukemin 3–1.
Haaland onnistui maalinteossa kahdesti ensimmäisen reilun 30 peliminuutin aikana. Bournemouthin rohkeasti korkealle nostama puolustuslinja avautui Haalandin juoksupalloissa. Joukkueen kolmannen maalin viimeisteli Nico O’Reilly.
Haaland on tehnyt kauden aikana jo 13 maalia ja johtaa Valioliigan maalipörssiä ylivoimaisesti. Viimeiseen neljään kotiotteluun norjalainen maalitykki on iskenyt yhteensä kahdeksan maalia.
Hän itse suhtautui vaatimattomasti omiin edesottamuksiinsa ottelussa. Samalla hän kiitteli Rayan Cherkin hyviä syöttöjä.
– En tehnyt maalia viime pelissä. Yritän auttaa joukkuetta voittamaan, se on minun tavoitteeni, hän kertoi Sky Sportsin haastattelussa.

Avaa kuvien katselu
Erling Haaland teki ottelun ensimmäisen maalinsa jälkeen robottitanssin. Kuva: Matt West/Shutterstock/All Over Press
Norjalaismediassa hehkutettiin Haalandin ilmiömäisiä otteita.
– Uskomattoman vaikuttavaa. Haaland on parempi kuin koskaan, kuvaili NRK:n jalkapalloasiantuntija Kristoffer Løkberg haastattelussa.
Norjalaislehti VG puolestaan kuvaili Haalandia pysäyttämättömäksi ja totesi, että norjalaishyökkääjä ja Cherkin ovat löytäneet todellakin yhteisen sävelen.
Sunnuntaina nähtiin norjalaiselta ensimmäisen maalin jälkeen robottijuhlinta. Haaland on aiemminkin esittänyt erilaisia maalijuhlintoja katsojille. NRK:n asiantuntijalla oli tähänkin naseva mielipide.
– Robotti on osuva kuvaus, hän ei ole ihminen päivisin, Løkberg veisteli.
Myös urheilukanava ESPN leikitteli Haalandin tuuletuksella sosiaalisessa mediassa.
– Hän tietää tarkalleen, mitä hän on, kanava kirjoitti nauruhymiön kera.
Man City nousi voitolla Valioliigan sarjataulukossa toiseksi. Edellä on vain Arsenal, joka on Cityä kuusi pistettä edellä.