Yle on tehnyt päätöksen, joka koskettaa ainakin Efter nio -keskusteluohjelmaa.

Efter nio -ohjelmaa juontavat uudenuutukaisessa studiossa Sonja Kailassaari ja Janne Grönroos. ERIKA LINDSTRÖM, Yle

Ylen tuore päätös on herättänyt kysymyksiä.

Efter nion tekijöiden mukaan ohjelman Facebook-sivut suljetaan ylempää tulleella määräyksellä.

”Miksi?” kyselevät katsojat somessa sekä suomeksi että ruotsiksi.

– Miksi teidän täytyy tehdä niin? esimerkiksi Marja ihmettelee.

– No mitäs tuo nyt on? Satukin hämmästelee.

Myös Libbe, Mika, Christa ja muut penäävät syytä moiseen.

– Kyseessä eivät ainakaan voi olla taloudelliset syyt. Instagramia ja Facebookia voi päivittää samanaikaisesti, Ingela huomauttaa.

Tämän illan lähetyksessä nähdään muun muassa Emilia Vuorisalmi. Atte Kajova

Ja toden totta: Efter nion Instagram-tili säilyy ennallaan, samoin itse tv-ohjelma. Niihin ei ole tulossa muutoksia. Mistä siis on kyse?

Ohjelman tekijät vastaavat ihmettelijöille Fb:ssa.

– Yle on päättänyt vähentää yksittäisten ohjelmien läsnäoloa Facebookissa…

Instagramin lisäksi Efter nion päivityksiä voi vastaisuudessa seurata Svenska Ylen Facebookissa. Muutos astuu voimaan parin viikon sisällä.

Kaikkien mieleen uudistus ei ole, vaikka sille ymmärrystä löytyykin. Postaus on kerännyt yli 150 reaktiota.

– Onpa ikävä muutos, toista Marjaa harmittaa.

– Lopettaminen Fb:ssa on tietysti tylsää, mutta ymmärrän sen, Susanne puolestaan kirjoittaa.

Suht ahkerasti päivitetyllä Facebook-sivulla on noin 15 tuhatta seuraajaa.

Tämän illan jakson teemana on luottamus. Vieraina ovat rakkausriippuvuudesta kertova Emilia Vuorisalmi, virtsankarkailusta puhuva Robert Bergholm, sokkotennistä pelaava Jani Kallunki, rasismia kommentoiva Lulu Ranne ja Anders Sandberg, joka pakastaa päänsä.

Keskusteluohjelmaa juontavat toimittajat Sonja Kailassaari ja Janne Grönroos.

Efter nio tänään Teemalla & Femillä kello 21.00 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.