Kolmiodraama-ohjelma palaa ruutuihin joulukuussa.


Tässä ovat uudet Kolmiodraama-osallistujat. MTV
Kolmiodraama-ohjelma saa jatkoa. Ohjelman toisella tuotantokaudella nähdään viisi osallistujaa, jotka haluavat löytää elämänsä rakkauden ulkonäöstä välittämättä.
Ohjelmassa kilpailijat valitsevat itselleen kumppanin pelkkien tekstiviestien perusteella. Tämän jälkeen he muuttavat valitun kumppanin kanssa neljäksi viikoksi yhteiseen asuntoon ja alkavat tutustua toisiinsa.
MTV:n tiedotteen mukaan uudella kaudella on mukana paljon yllätyksiä. Ensimmäisellä tuotantokaudella osallistujat saivat kokea todellisen käänteen, kun kolmanneksi jäänyt deittiehdokas muuttikin samaan asuntoon tutustuvan kaksikon kanssa kesken kauden. Ohjelman tiedotteen mukaan tällä kaudella ”yllätykset eivät jää siihen”.
Pariskunnat tapaavat toisiaan yhteisissä juhlissa, joissa he hakevat toisistaan vertaistukea ja tutustuvat samalla myös muihin osallistujiin.
Ohjelman osallistujat ovat:
Vilma, 28, Oulu
28-vuotias Vilma ei ole koskaan seurustellut. Ratkaisuasiantuntijana työskentelevä oululainen Vilma on syntynyt vanhoillislestadiolaiseen perheen, ja deittailun hän aloitti parikymppisenä. Uskonnollinen tausta on vaikuttanut deittielämään, eikä hän ole alkanut seurustella miesten kanssa vain huvin vuoksi. Tiedotteesta käy kuitenkin ilmi, että deittielämä on ollut vilkasta.
Miehissä Vilma viehättyy pilkkeestä silmäkulmassa, sinisistä silmistä ja kauniista hymystä. Vilma tunnustaa olevansa todellinen romantikko.
Vilma ei ole koskaan seurustellut. Atte Mäläskä
Juho, 40, Riihimäki
40-vuotias riihimäkeläinen Juho on ollut sinkkuna viisi kuukautta. Hän on koulutukseltaan veturinkuljettaja, mutta työskentelee nykyään rautatieliikenteen parissa resurssiohjaajana. Juho ei pidä Suomen talvisista olosuhteista ja hän kertoo viettävänsä talvet Thaimaassa, mikäli se on mahdollista.
Juholla on kaksi teini-ikäistä lasta aiemmista suhteistaan. Juhon naisihanne on itseään nuoremmat naiset, jotka elävät säännöllistä ja terveellistä elämää. Hän toivoo, että tuleva kumppani on samalla tavalla aamuihminen kuin hän itse.
Juholla on kaksi lasta. Atte Mäläskä
Sanni, 28, Järvenpää
28-vuotias Sanni on tuttu Kolmiodraama-ohjelman ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Järvenpäässä asuva Sanni on ollut sinkkuna kaksi vuotta. Sanni kertoo tiedotteessa, että hänen elämänsä on muuttunut vuodessa paljon. Sanni on aloittanut työt työpaikkansa johtoryhmässä ja hän on tehnyt elämäntaparemontin, joka on tuonut hänelle lisää itsevarmuutta sekä uutta virtaa elämään.
Sanni ihastuu miehissä itsevarmuuteen ja kykyyn ottaa tilan haltuun. Ulkonäöllisesti hän viehättyy parrakkaista könsikkäistä, joilla on miellyttävät silmät. Miehen tulee olla todellinen herrasmies.
Sanni on tuttu Kolmiodraaman aiemmalta kaudelta. Atte Mäläskä
Jenni, 34, Helsinki
34-vuotias Jenni on ollut sinkkuna kymmenen vuotta. Jalkaterapeutiksi opiskeleva, helsinkiläinen Jenni kertoo tiedotteessa kokeneensa elämässään paljon, sillä hän on selvinnyt vuosien raskaan yksinhuoltaja-arjen pyörittämisen lisäksi muun muassa kohdunkaulan syövästä. Tänä päivänä hän voi hyvin. Jenni rakastaa muun muassa lukemista ja viikinkimytologiaa.
Jenni ihastuu pitkiin, lihaksikkaisiin ja tatuoituihin miehiin, joissa on pahojen poikien tunnelmaa. Tästä huolimatta hän toivoo itselleen hyväkäytöksistä ja perhekeskeistä miestä.
Jenni on kokenut elämässään vaikeita asioita, mutta nyt hänellä on kaikki hyvin. Atte Mäläskä
Tomi, 28, Helsinki
28-vuotias Tomi on ollut sinkkuna kaksi ja puoli vuotta. Helsinkiläinen asiakaspalvelija tekee myös töitä baarimikkona. Tomi kuvailee itseään hyvin perhekeskeiseksi, joka haluaa auttaa muita.
Tomi etsii itselleen avointa ja luotettavaa naista, joka on urheilullinen ja söpö. Hän tunnustautuu tiedotteessa varsinaiseksi romantikoksi ja jakaa kumppanilleen arjessa pieniä huomionosoituksia säännöllisesti.
Tomi kertoo olevansa avulias ihminen, joka laittaa lähipiirinsä aina etusijalle. Atte Mäläskä
Kolmiodraama-ohjelma alkaa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa torstaina 4. joulukuuta. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.