Avin mukaan ongelmia on palvelutarpeen käsittelyajoissa ja sosiaalityöntekijöiden määrässä. Avi on puuttunut hyvinvointialueen toimintaan useita kertoja kuluneen vuoden aikana.

Avaa kuvien katselu
Avi on puuttunut Pohteen toimintaan useasti kuluneen vuoden aikana. Arkistokuva. Kuva: Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on kestänyt liian kauan lastensuojelun ja erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelutarpeen arvioinnissa.
Pohde ei ole siis toiminut lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain edellyttämällä tavalla, sanoo Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) tiedotteessaan.
Avin mukaan palvelutarpeen arvioinnin ylityksiä on tullut 1.10.2023–31.3.2025, joten kyseessä on pitkäaikainen lainvastainen tilanne. Avi myös toteaa, että toistuvat käsittelyaikojen ylitykset ovat olleet hyvinvointialueen tiedossa.
Avin mukaan Pohde ei ole saanut tilannetta korjattua parempaan suuntaan, koska palvelutarpeen arviointien valmistumisen käsittelyajoissa ei ole tapahtunut merkittävää parantumista.
Sosiaalityöntekijöillä liikaa asiakkaita
Avin selvityksen mukaan myöskään Pohteen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät eivät ole kaikilta osin lastensuojelulain mukaisia. Lain mukaan yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 30 lasta asiakkaanaan.
Avin mukaan nykyinen keskimääräinen asiakasluku Pohteella on 25 asiakasta työntekijää kohti.
Pohteen toiminnan aikana sosiaalityöntekijäkohtaisissa asiakasmäärissä ei ole päästy lastensuojelulain vaatimaan määrään, vaan osalla sosiaalityöntekijöistä on ollut jatkuvasti ylityksiä.
Avin Pohteelta saaman selvityksen mukaan elokuussa 2025 sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärien ylitykset on saatu laskusuuntaan ja hyvinvointialueella on käynnissä toimenpiteitä, joilla pyritään siihen, ettei ylityksiä enää tulisi.
Avin mukaan Pohteen tulee kiinnittää vakavaa huomiota vastaisen toiminnan varalle, jotta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmitoitus toteutuu lainmukaisesti.
Avi kertoo jäävänsä seuraamaan Pohteen omavalvonnallisten toimenpiteiden vaikutusta käsittelyaikoihin ja sosiaalityöntekijöiden asiakasmääriin seuraavan THL:n toteuttaman valtakunnallisen tiedonkeruun avulla.
Pohde kertoo tiedotteessaan, että palvelutarpeen arviointia koskevia käsittelyaikoja on saatu lyhennettyä. Sosiaalityötekijällä on tällä hetkellä keskimäärin 26 asiakasta.
Palvelutarpeen arviointia tekevään yksikköön on myös palkattu lisää henkilöstöä.
Avi puuttunut Pohteen toimintaan useasti kuluneen vuoden aikana
Edellisen kerran avi on huomauttanut Pohdetta lokakuussa lopussa. Tuolloin avi tiedotti, että Pohteen vanhuksille järjestämässä yhteisöllisessä asumisessa on lukuisia epäkohtia.
Toukokuussa avi kertoi, että omaishoidon tuen hakemusten käsittely ei toteudu lainmukaisesti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Omaishoidon tukea hakeneet asiakkaat ovat joutuneet odottamaan tukipäätöstä Pohjois-Pohjanmaalla pitkiä aikoja, jopa yli puoli vuotta.
Avin mukaan myöskään kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon ei päässyt viime vuonna lain vaatimassa ajassa.
Huhtikuussa avi puuttui Pohteen toimintaan, kun se katsoi hyvinvointialueen ohjeistaneen työntekijöitään virheellisesti. Avi katsoi, että Pohde oli kehottanut sosiaalityöntekijöitä epäämään asiakkaalleen tarpeelliseksi katsomansa palvelun. Tämä on laitonta.
Avi huomautti hyvinvointialuetta huhtikuussa myös oppilaiden psykologipalveluiden vakavista puutteista. Myös Haapaveden kuntoutusyksikön toiminnan lainvastaisuudesta kerrottiin huhtikuussa.