Miksi Helsingissä tiedettäisiin parhaiten, miten Saamenmaan luontoa hyödynnetään kestävästi? Annetaan alkuperäiskansoille valtaa päättää itse alueidensa käytöstä, Rönkä kirjoittaa.
Avaa kuvien katselu
Mia Rönkätiedetoimittaja, kirjailija
Luonnon monimuotoisuus on yleisesti säilynyt paremmin alkuperäiskansojen hallinnoimilla alueilla. Pohjoismaista Kuolan niemimaalle ulottuvalla Saamenmaalla saamelaiset ovat taistelleet muun muassa kaivos– ja rautatiehankkeita vastaan, usein yhteistyössä ympäristöjärjestöjen kanssa.
Pohjoinen luonto olisi todennäköisesti kärsinyt nykyistä suurempia tappioita ilman alkuperäiskansaa sen puolustajana. Saamelaiset ovat Suomen ainoa ja Euroopan unionin alueen ainoa virallisesti tunnustettu alkuperäiskansa.
Alkuperäiskansojen perinteinen luonnonkäyttö on perustunut ihmisen ja muun luonnon kestävään yhteiseloon tietyllä alueella. On ollut elintärkeää hyödyntää paikallista luontoa siten, että esimerkiksi kalaa tai riistaa riittää myös seuraavana vuonna, kymmenen vuoden päästä ja tulevillekin sukupolville.
Toisin kuin länsimaisessa ajattelussa, alkuperäiskansat eivät koe omistavansa maata. Luonnonkäyttö nähdään pikemmin lainana: luonto antaa ja luonnolle annetaan takaisin. Luonnonkäyttö on lisäksi usein kollektiivista, eli elinkeinoja harjoitetaan perheen, suvun ja kylän kesken.
Alkuperäiskansoilla ihmisen juuret eivät ole vain kotirakennuksessa, vaan myös ympäröivässä luonnossa. Esimerkiksi saamelaisilla koko kulttuuri, kieli, elinkeinot ja perinteinen tieto ovat sidoksissa luontoon, maahan ja veteen. Se, miten tietyllä alueella parhaiten eletään, on vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa kiteytynyt alkuperäiskansojen perinteiseen tietoon.
Toisin kuin länsimaisessa ajattelussa, alkuperäiskansat eivät koe omistavansa maata.
Kun elossa pysyminen on perustunut paikallisen luonnon lukemiseen, sitä kuvaavat sanasto ja nimistö ovat runsaita. Esimerkiksi Tenossa on rikas nimistö ja sanasto kuvaamaan virran osia ja voimakkuutta, saamen kielissä on valtavasti lumen ja jään rakennetta kuvaavia termejä, ja eräillä alkuperäiskansoilla ei puolestaan ole yleistä sanaa vihreälle värille mutta omat sanansa sen eri sävyille.
Ilmastonmuutos ja luontokato vaikuttavat usein nopeimmin ja kipeimmin alkuperäiskansoihin. Esimerkiksi saamelaisten perinteiset elinkeinot vaikeutuvat ja kalenterin vuodenajat eivät enää pidä paikkaansa. Lajeja ja alueita häviää käytöstä, kun muun muassa metsätalous, kullankaivuu ja rakennushankkeet muuttavat luontoa. Tämä vaikuttaa kulttuuriin sekä sukupolvien väliseen yhteyteen.
Silti alkuperäiskansojen toimijuutta ja johtajuutta alueillaan ei tunnusteta kattavasti. Esimerkiksi saamelaiset kokevat, että heillä ei ole riittävästi vaikutusvaltaa Saamenmaata koskevaan varsinaiseen päätöksentekoon, kuten energiasiirtymään liittyviin maankäyttösuunnitelmiin.
Ilmastonmuutos ja luontokato vaikuttavat usein kipeimmin alkuperäiskansoihin.
Alkuperäiskansojen perinteinen tieto ja alkuperäiskansoihin kuuluvat tutkijat ovat suurelta osin jääneet varjoon myös länsimaisessa tieteessä ja luonnonsuojelussa. Kun alkuperäiskansojen maille on perustettu suojelualueita, myös alkuperäiskansoilta on saatettu kieltää maiden käyttö.
Päätösvallan puuttuminen, ilmastonmuutos sekä kilpaileva maankäyttö vaikuttavat perinteisten elinkeinojen kestävyyteen. Esimerkiksi poronhoitoa vaikeuttavat ilmastonmuutos, laitumia pirstova ja heikentävä maankäyttö sekä laidunkiertoa estävät rajat. Siten liian paljon poroja voi joutua viettämään liian suuren osan vuodesta samoilla laitumilla, jolloin luonto kärsii ylilaidunnuksen vuoksi.
Jos haluamme oppia jotain alkuperäiskansoilta, niiden on annettava johtaa. On työskenneltävä heidän kanssaan ja heille niin tutkimuksessa, luonnon ja ympäristön suojelussa kuin päätöksenteossa. Luonnonsuojelussa alkuperäiskansat voivat toimia tietolähteen tai intressitahon sijaan yhteistyötahoina tai vastata alueiden hallinnasta.
Ihminen suojelee sitä, mihin hänellä on tunneyhteys.
Tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Saamelaisen ilmastoneuvoston rinnalle voitaisiin perustaa saamelainen vesistöfoorumi. Oikeudenmukaiseen päätöksentekoon ja alueiden hallinnoimiseen tähtäävät osaltaan myös YK:n biodiversiteettisopimus ja sen sopimusosapuolten määrittelemät uudet tavoitteet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista.
Ihminen suojelee sitä, mihin hänellä on tunneyhteys. Perustuuko luonnolle tuhoisa maankäyttö osaltaan siihen, että me länsimaiset ihmiset emme oikein tunne kuuluvamme tiettyyn paikkaan ja luontoon, vaan ajattelemme omistavamme sen?
Voisimme oppia alkuperäiskansoilta, miten eletään ihmisiksi osana muuta luontoa. Ihmistä ei tarvitse nähdä luonnon hierarkian huipulla tai kaiken keskiössä, vaan osana luontoa, missä meillä on omat roolimme, vastuumme ja velvollisuutemme ja missä luonnolla on omat oikeutensa. Ei ole erillistä, ulkopuolista luontoa, joka kuuluu meille, vaan me, osana luontoa, kuulumme luonnolle.
Mia Rönkä
Kirjoittaja on ympäristöekologian dosentti Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä ja Arktisen neuvoston luonnonsuojelutyöryhmän entinen puheenjohtaja.
Huomisesta alkaen Yle Radio 1 viettää alkuperäiskulttuurien teemaviikkoa.