Aaron Ramseyn aika Meksikossa jäi muutaman kuukauden mittaiseksi.

Aaron Ramsey palaa kotiinsa Walesiin. EPA / AOP

Huippujalkapalloilija Aaron Ramseyn, 34, meksikolainen seura Pumas UNAM on repinyt walesilaisen sopimuksen, kertoo espanjalainen urheilulehti Diario AS.

Lehti kertoo, että Ramsey masentui, kun hänen Halo-koiransa katosi. Koira on ollut kateissa nyt kolmisen viikkoa. Pelaaja ei ole käynyt joukkueensa harjoituksissa tuona aikana, minkä takia seura purki sopimuksen.

Ramsey on tuplannut löytöpalkkion ja toivonut sen vaikuttavan etsintöihin positiivisesti.

Potkujen jälkeen hän kuitenkin pakkasi laukkunsa ja lähti Meksikosta.

Seura ei enää hyväksynyt keskikenttäpelaajan toistuvia poissaoloja, vaikka hänen tilanteensa kentän ulkopuolella oli mikä oli.

Lehden mukaan Ramsey on hyväksyi ratkaisun mukisematta. Hän siirtyi Meksikoon heinäkuun lopussa.

Ramsey on pelannut urallaan useissa huippuseuroissa ja sarjoissa. Hänet on nähty muun muassa Liverpoolin, Cardiffin, Nottinghamin ja Juventuksen paidoissa.