Iholla, Jutta Larm, Julianna Jokela, Chachi Hildén, Atte Kilpinen.
MTV
Suosittu realitysarja Iholla palaa Maikkarille alkuvuodesta.
MTV on julkaissut ensi kevään ohjelmakattauksensa. Yksi ruutuun palaajista on dokumentaarinen tositelevisiosarja Iholla, joka seuraa neljän julkisuuden henkilön elämää kameran välityksellä.
Videolla TTK:n Helena Ahti-Hallberg kertoo kakkoskodistaan Espanjassa.
Kamera kulkee kunkin julkkiksen mukana kolmisen kuukautta eli katsoja pääsee kurkistamaan hetkiin, jotka yleensä jäävät julkisuudelta pimentoon.
Kuten aiemmilla seitsemällä kaudella, tälläkin kertaa neljä julkkista kuvaavat itse kaiken sarjassa nähtävän materiaalin.
Ensi keväänä alkavalla kaudella uusina päähenkilöinä ovat hyvinvointialan yrittäjä , ex-radiojuontaja, tanssija-yrittäjä sekä tanssitaiteilija, koreografi ja Kansallisbaletin solistitanssija . Heistä Chachi ja Atte olivat mukana myös edellisellä kaudella.
Chachi Hildén
katso
12.2. 06:15
Iholla-sarjassa järkyttävä välikohtaus – mies käy Chachi Hildénin kimppuun
Tanssija järkyttyi kamalasta tilanteeseesta, joka tallentui kameralle.
Paluu Maikkarille
Iholla palaa keväällä alkuperäiselle kanavalleen MTV:lle. Sarjan neljä ensimmäistä kautta esitettiin Subilla ja Avalla vuosina 2012–2016.
Tuotantokaudet 5–7 pyörivät TV5:llä ja discovery+-palvelussa. Viimeisin kausi on nähty alkuvuodesta 2023.
Aiemmilla Iholla-kausilla kameraa ovat kantaneet muun muassa , , , , , ja .
Ensimmäisillä kolmella Iholla-kaudella päähenkilöinä olivat tavikset.
Iholla alkaa helmikuussa 2026 MTV Katsomossa.
katso
23.1. 08:15
Atte Kilpinen esittelee miesystävänsä tv:ssä
”Kultapoika” kettuilee balettitanssijalle Iholla-sarjassa.
Näkökulma:
katso
13.2. 08:15
Näkökulma: Iholla-sarja on mennyt pilalle
Sarja tuntuu paikoin samalta kuin Instagramin selaaminen.