Ultrapikamuotia myyvä kiinalainen Shein on avaamassa tällä viikolla historiansa ensimmäisen kivijalkakaupan, joka tulee Pariisin keskustaan.
Avaus ei ole sujunut ilman vastalauseita, sillä Ranskan kuluttajaviranomainen huomasi Sheinin verkkokaupan myyvän lasta muistuttavia seksinukkeja ja kertoi raportoineensa ne eteenpäin syytteen nostamiseksi. Yhtiö kertoi poistaneensa ilmoitukset heti ja kieltäneensä kaiken seksinukkekaupan sivustollaan.
Ranskan valtiovarainministeri Roland Lescure kuvaili esineitä kammottaviksi ja laittomiksi ja sanoi, että jos tämä toistuu, Ranska saattaa kieltää koko Shein-alustan toimimisen markkinoillaan, The Wall Street Journal kertoo.
Shein myy omia tuotteitaan sekä tarjoaa markkinapaikan ulkopuolisille myyjille. Sheinin mukaan se selvittää, miten nukkeilmoitukset pääsivät ohi tarkistusprosessien.
Yhtiö on avaamassa myymälänsä keskiviikkona ikonisen, mutta talousvaikeuksissa rämpivän pariisilaistavaratalo BHV Marais’iin yhteyteen. Kauppakeskus toivoo, että nuorten kuluttajien suosima Shein tuo lisää kävijöitä.
Kiukkua avaus on herättänyt myös siksi, että Pariisi tunnetaan haute couture -muodin mekkana, jonne pikamuotijätti perustaa nyt lippulaivamyymälänsä. Kymmenet merkit ovat vetäneet tuotteensa tavaratalon hyllyiltä ja työntekijät ovat osoittaneet mieltään rakennuksen sisäänkäynnillä.
BHV Marais’lla on erityinen paikka monien pariisilaisten sydämissä, sillä kaupungintaloa vastapäätä sijaitsevan tavaratalon historia juontaa 1850-luvulle.
Rive Droite -merkki vetäytyi BHV:stä Shein-uutisen jälkeen. Brändi myi pisteellään kierrätetyistä ja uusiokäytetyistä materiaaleista valmistettuja laukkuja.
-[Shein] on häpeä Pariisille. Tämä on skandaali, merkkiä perustamassa Yasmine Auquier Buron kuvaili.
– Ei voi olla kestävän kehityksen brändi ja olla samassa tilassa näiden ihmisten kanssa, hän jatkoi poistumispäätöksestä.
Tavaratalon omistava Société des Grands Magasins, SGM, aikoo kuitenkin jatkaa yhteistyötä Sheinin kanssa vastareaktioista huolimatta. Se kertoo jatkossa avaavansa Shein-myymälät viiteen Galeries Lafayette -tavarataloon eri puolilla Ranskaa.
SGM:n mukaan BHV:ssä tullaan kauppaamaan vain vaatteita ja tuotteita, jotka Shein on valmistanut nimenomaan BHV:tä varten, ja kaikkien eurooppalaisten ja ranskalaisten säädösten noudattaminen on varmistettu.
Poimintoja videosisällöistämme
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tullisota ja niin sanotun de minimis -poikkeuksen poistuminen – joka salli alle 800 dollarin arvoisten pakettien tulla maahan ilman tullimaksuja – ovat horjuttaneet kiinalaisten verkkokauppajättien, kuten Sheinin ja Temun liiketoimintamallia. Nämä ovat nyt kääntäneet katseensa eurooppalaisiin kuluttajiin.
Toisin kuin Yhdysvalloissa, Euroopan unionissa tullisääntöpoikkeus on edelleen voimassa 150 euron arvoisille lähetyksille, mutta EU on suunnitellut sen poistamista vuoteen 2028 mennessä. Lisäksi pikkupaketeille ajetaan erillistä kahden euron lisämaksua. Ranska harkitsee WSJ:n mukaan myös ultrapikamuodin mainonnan suitsimista.
Kiinalaiset verkkokauppayritykset rakentavat parhaillaan suuria logistiikkaverkostoja ympäri Eurooppaa nopeuttaakseen tavaravirtoja. Temun ja Sheinin lisäksi myös uudet alustat kuten TikTok Shop ja Joybuy ovat laajentuneet Eurooppaan.