Aiemmin pari haaveili eläkkeestä lähivuosina. Nyt haaveena on terveyden säilyminen. – Kesään katsomme jo luottavaisinia.
Matti Matikainen
Aki ja Heli Palsanmäki ovat uuden tilanteen edessä.
Tiistaina 4.11. nähtävässä Suomen huutokauppakeisari -jaksossa tehdään kauppaa laulaja kanssa. Saija kruunattiin vuonna 2003 tangokuningattareksi.
Arkistovideo: Aki Palsanmäen jouluterveiset vuodelta 2024
ja kohtaavat kuitenkin aluksi haasteen.
– Tänään onkin mielenkiintoinen tilanne. Ollaan sovittu kahteen paikkaan kaupankäynti, Aki selittelee jaksossa.
Aki jättää kuitenkin kertomatta yksityiskohtia tuplabuukkauksesta.
– Katso! Meidän pitäisi olla samaan aikaan sekä Halkialla että Saija Tuupasen kanssa. Miten sinä näin olet tehnyt sen? Heli kyselee Akilta puhelimen kalenteria osoitellen.
Heliä ei jännitä
Pariskunta ratkaisee päällekkäisten keikkojen valitsemisen kolikonheitolla. Heli lähtee tapaamaan Saijaa ja saa alleen Akin 40-vuotislahjaksi ostaman vintage-Mercedes Benzin.
– Ei ole ollut kauheasti aurinkoisia kelejä, että voisi lähteä sillä ajelemaan, Heli kertoo.
– Ei minua jännitä kaupankäynti yksin. Teen minä sitä muutenkin kotona, jos Aki ei ole paikalla, Heli kommentoi poikkeuksellista kauppareissua.
Aki ja Heli Palsanmäki
katso
28.10. 06:15
Aki ja Heli Palsanmäen romanttinen hetki tallentui kameralle
Suomen huutokauppakeisari heittäytyi lemmekkääksi.
Saija kertoo tarkan summan
Heli kertoo tehneensä Saijan kanssa kauppaa ennenkin. Hän epäilee Saijan myyvän tällä kertaa esiintymisasuja tai muuta keikkailuun liittyvää.
Saijalla on kuitenkin tarjolla muun muassa äänilevyjä, Muumi-lautasia ja kuparipannuja. Hintapyyntönä on tarkka summa, 737 euroa.
Heli tarjoaa Akin oppien mukaan vajaat puolet Sallan ehdottamasta summasta.
Aki Palsanmäki
katso
21.10. 05:15
Aki Palsanmäeltä käsittämätön ratkaisu – Heli tyrmistyy
Aki Palsanmäki aiheuttaa päänvaivaa vaimolleen Heli Palsanmäelle Suomen huutokauppakeisarissa.
Saija Tuupanen myy muun muassa Muumi-lautasia.
Sanoma
Akia ikävä
Saijalla on kuitenkin heittää villin kortin pöytään. Hän kaivaa kuin kaivaakin esille Helin povaamaa materiaalia, kultaiset esiintymiskengät.
– Minulle on tarjottu näistä kolmea tonnia, mutta en ole myynyt, Saija kertoo.
– Kolme tonnia! Heli innostuu.
Heli Palsanmäki
katso
23.9. 12:15
Heli Palsanmäki heittää kaksimielistä läppää Markulle
Helillä on sanansa sanottavanaan Markku Saukon keksinnöstä Suomen huutokauppakeisari -jaksossa.
Kaupat syntyvät summasta 420 euroa, mutta Heli ryhtyy anteliaaksi.
– Jos näistä tulee se 3 000 euroa, niin se raha pistetään kyllä sitten puoleksi, Heli heltyy.
– Helin kanssa oli ihana tehdä kauppaa. Toki Akiakin oli ikävä, odotin näkeväni hänet. Heli on kuitenkin ihana ihminen, ja meillä oli hyvä kauppahetki, Saija iloitsee.
Suomen huutokauppakeisari tiistaisin Nelosella ja Ruudussa.