Ensi viikolla nähtävän uuden The Running Manin on ohjannut Edgar Wright.
Uuden The Running Man -elokuvan pääosanesittäjä Glen Powell kertoo Screenrantin jutussa näyttäneensä leffan Arnold Schwarzeneggerille, joka tähditti vuoden 1987 versiota. Juokse tai kuole perustui Stephen Kingin saman nimiseen kirjaan vain löyhästi, mutta uusi The Running Man on uskollisempi alkuperäisteokselle.
”Arnold oli todella innoissaan. Hänen mielestään Kingin kirja sai nyt ansaitsemansa sovituksen. Hän toisteli vain kerta toisensa jälkeen sanaa upea. ’Se on todella upea.’”
Dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan The Running Manin on ohjannut Edgar Wright. Hän vastaa myös käsikirjoituksesta yhdessä Michael Bacallin kanssa.
Powellin lisäksi leffassa nähdään muun muassa Katy O’Brian, Daniel Ezra, Karl Glusman, Josh Brolin, Lee Pace, Jayme Lawson, Michael Cera, Emilia Jones, William H. Macy, David Zayas, Sean Hayes ja Colman Domingo.
The Running Man saapuu valkokankaille ensi viikon perjantaina 14. marraskuuta.