Marraskuun alussa ensi-iltansa saava kotimainen dokumenttielokuva Lentävä Kuolema avaa vaietun luvun suomalaisessa historiassa ja vie katsojan aikamatkalle tuberkuloosiparantoloiden arkeen. Ohjaajat halusivat nostaa esiin henkilökohtaisesti heitä koskettaneen tarinan ja luoda tilan, missä puhua menneistä kokemuksista ilman häpeää.
Tuberkuloosi oli 1900-luvun alun Suomessa yksi tappavimmista kansantaudeista. Sairautta vastaan rakennettiin erityisesti 1910–1930-luvuilla kymmeniä parantoloita, jotka olivat paitsi hoitolaitoksia myös suljettuja maailmoja.
Lentävä Kuolema kertoo tarinan tuberkuloosin jättämistä arvista, joista suomalainen yhteiskunta on vuosikymmeniä vaiennut.
Vanhat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran potilashaastattelut, valokuvat, potilaiden kirjoittamat lehdet ja muistot muodostavat elokuvan selkärangan. Tekijät haluavat tuoda esiin parantolapotilaiden kokemukset ja avata näkymän suljettuun maailmaan, jossa elettiin tunteiden koko kirjo ja hyvin rikasta sosiaalista elämää.
Parantolat olivat yhteisöjä, joissa potilaat viettivät vuosia osana rikasta ja osallistavaa arkea. Elokuvan ohjaajat korostavat, että parantolat eivät olleet pelkästään sairaaloita, vaan niissä kukoisti ainutlaatuinen kulttuuri ja yhteisöllisyys.
Potilaat osallistuivat tapahtumiin, kuten tansseihin, näytelmiin ja kilpailuihin, sekä harrastivat esimerkiksi spiritismiä ja esperanton opiskelua. Romansseja syntyi ja kuihtui, eivätkä satunnaiset seksuaaliset kohtaamiset olleet harvinaisia.
Tuberkuloosiparantolat sijaitsivat usein kaukana keskuksista, ja myös henkilökunta asui alueella, mikä vahvisti yhteisöllisyyttä. Ohjaajien mukaan parantoloiden yhteisöllisyys ja panostus henkiseen hyvinvointiin tarjoavat yhä arvokasta oppia nykypäivän terveydenhuoltoon.
Ohjaajilla Nina Forsmanilla ja Sakari Suurosella on molemmilla henkilökohtainen suhde aiheeseen, ja sen vaikutuksiin omien äitiensä kautta. Parantolat ja niiden vaietut tarinat ovat jääneet lähes huomiotta suomalaisessa kulttuurihistoriassa, vaikka niiden vaikutukset ulottuvat yhä sukupolvien yli. Koronapandemia nosti pandemiat jälleen esiin, ja sai tekijät käsittelemään henkilökohtaista sekä vaiettua aihetta.
Nina Forsman kertoo, että hänen isoäidillään oli tuberkuloosi, kun hän odotti Ninan äitiä. Vauva erotettiin vanhemmistaan, jotta sairaus ei tarttuisi, ja näin Ninan äiti vietti elämänsä ensimmäiset kahdeksan kuukautta Joulumerkkikodissa.
Isoäiti ei koskaan pystynyt puhumaan tästä, ja se jäi tabuksi perheen keskelle.
– Elokuvan tekeminen oli minulle tapa etsiä vastauksia kysymyksiin, joita en koskaan voinut hänelle esittää, Forsman sanoo.
Sakari Suurosen äidin perhettä koetteli tuberkuloosin lisäksi yhteisön torjunta. Hänen äitinsä isä kuoli tautiin, jonka vuoksi perhe joutui syrjityksi pienessä kylässä.
– Äitiäni ja hänen veljeään syrjittiin ja pelättiin, osaa lapsista oli kielletty leikkimästä heidän kanssaan. Pappilaan he eivät olleet tervetulleita, vaikka he eivät sairastaneet tautia. Koulussa äitini pakotettiin pesemään pulpettinsa Tolulla. Silti kokemus ei katkeroittanut äitiäni, vaikka se jättikin häneen jälkensä, Suuronen kertoo.
Ohjaajat toivovat, että elokuva rohkaisee ihmisiä puhumaan kokemuksistaan avoimesti ja vähentää häpeää, jota tuberkuloosiin on liittynyt.
Dokumenttielokuva Lentävä Kuolema saa ensi-iltansa perjantaina 7.11.2025. Ohjaajat kiertävät tekijävierailukiertueella ympäri Suomea. Kiertue pysähtyy perjantaina 21.11. Karkkilan Kino Laikassa. Liput ja lisätietoa näytöksestä Kino Laikan sivuilta.
Lisätietoa tuberkuloosista ja parantoloista Suomessa: https://tuberkuloosi.fi/muuta/tuberkuloosiparantolat-suomessa/