Jalkapallodynastian rakentaminen Suomessa on ollut vaikeaa tällä vuosituhannella, jos kaikkien aikojen mestaruusrohmu Helsingin Jalkapalloklubi jätetään laskuista. Kuopion Palloseura on rakentanut dynastiaansa vuosia ja on alleviivannut suunnitelmansa sekä toteutuksen onnistumista tänä vuonna monin tavoin.
KuPS eteni ensimmäistä kertaa eurokilpailun liigavaiheeseen ja saavutti maanantaina toisen peräkkäisen miesten Suomen mestaruuden, kun Ilves jäi 3–3-tulokseen SJK:ta vastaan ja menetti mahdollisuutensa saavuttaa KuPS.
KuPSin päävalmentaja Jarkko Wiss kuvailee STT:lle nukkuneensa lopulta hyvin ja ansaitusti sen jälkeen, kun mestaruus varmistui.
– Hieno saavutus koko joukkueelta, taustoilta ja seuralta, Wiss kiteytti tiistaina.
Wiss on kotoisin Tampereelta, joten mestaruuden varmistumisella siellä oli hänelle erityinen merkitys.
– Tunnen Ilveksen tuskaa, kun mestaruutta ei tullut, mutta nautin tästä hetkestä.
HJK:n ja KuPSin lisäksi tällä vuosituhannella kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta on voittanut vain Tampere United (2006 ja 2007). Wiss edusti TamUa tuolloin pelaajana ja on saavuttanut Suomen mestaruudet lisäksi Tampereen Pallo-Veikoissa (1994) ja HJK:ssa (1997).
Wiss valmensi Ilveksen pronssille 2017 ja saavutti nyt ensimmäisen Suomen mestaruutensa valmentajana.
– Pelaajana menee vaan seuraavaan hetkeen, seuraavaan kamppailuun, seuraavaan palloon ja seuraavaan tilanteeseen. Valmentajana koko kauden kuva menee päässä. Tulee hieno olo, että olemme onnistuneet antamaan pelaajille hienoja mahdollisuuksia ja ehkä tuettu heitä, Wiss mietiskeli.
Jatkumo kunnossa
KuPSin toimitusjohtaja Tomi Erola nostaa esiin muutaman menestystekijän.
– Pelaajistossa ja taustoissa on ollut hyvää jatkumoa, Erola kertoi tiistaina STT:lle.
Toimitusjohtaja muistuttaa, että jalkapallossa ja urheilussa tulee aina muutoksia, mutta KuPS on loihtinut menestysreseptin joukkueen kasaamiseen.
– Joukkue on ollut hyvä miksaus, jota haluamme jatkaa tulevaisuudessakin. On nuoria huippupelaajia, jotka nousevat vanhan, kokeneemman kaartin huippupelaajien rinnalla tosi hyviksi. Otetaan esimerkiksi Otto Ruoppi, Mohamed Toure ja Bob Nii Armah, Erola luetteli nuoria onnistujia.
Kun pallo pyörii oikeaan suuntaan, syntyy hyvää. Nuorista pelaajista saatavat kasvattaja- ja siirtokorvaukset mahdollistavat joukkueeseen ja pelaajapolkuun panostamisen myös jatkossa. Esimerkiksi viime vuoden mestarijoukkueesta Matias Siltanen siirtyi Djurgårdeniin.
– On tarkoitus, että nostamme nuoria pelaajia rinkiin rohkeasti ja koviin peleihin. Sitä kautta pääsee ulkomaille. Se kasvattaa koko Suomen pelaajien ja liigan vetovoimaa. Nähdään, että täältäkin voi lähteä ja ihan hyvillä rahoilla ulkomaille, Erola tuumi.
Joukkueen kasassa pysymisen suhteen on ”ok-tilanne”.
– Meillä on 12 pelaajasopimusta ensi kaudeksi, ja muutamien nykyisten kanssa on keskusteltu. Tarjouksia on tehty nykypelaajille, ja haluamme, että mahdollisimman moni jatkaa, Erola sanoi.
– Hyvän kauden jälkeen on ymmärrettävää, että kysyntää tulee ulkomailta asti. Suomessa KuPS on vahvassa asemassa menestyksen takia. Monet haluavat olla KuPSissa, jos he miettivät Suomi-vaihtoehtoja.
Posi tiivinen sointu
Menneinä vuosina KuPS pelasi avokätisen rahoittajan Ari Lahden tukemana ja pystyi satsaamaan joukkueeseen toistuvista taloudellisista tappioista huolimatta.
Erola arvioi kuluvan kauden talousnäkymiä vielä varovasti.
– Sanotaan, että lihava plusmerkki. En lähde avaamaan numeroita vielä. Tammi-helmikuussa olemme ehkä viisaampia, mikä taloudellinen tulos on. Tilikausi päättyy marraskuun lopussa.
Erola seurasi maanantaina Tampereella Ilves–SJK-ottelun ja oli tiistaina haastatteluhetkellä rakentamassa Konferenssiliigan ottelutapahtumaa. KuPS isännöi torstaina Slovan Bratislavaa.
– Seitsemältä heräsin. Kiiruita päiviä on edessä pari-kolme, Erola kuvaili.
KuPS pelaa europelit Tampereella, koska Kuopion olosuhteet eivät täytä vaatimuksia. Stadionin puuttuminen lienee KuPSin ainoa ongelma tällä hetkellä.
Joukkueella oli tiistaina vapaapäivä. Valmentaja Wissillä riittää tekemistä siinä, että hän saa viritettyä joukkueen oikein torstain europeliin ja sunnuntain liigan päätöskierroksen HJK-otteluun.
– Piirtelin jo yöllä vähän kuvioita.
– On puhuttu, että on ollut paljon pelejä ja voiko väsyttää. Jossain vaiheessa käänsimme homman niin, että nämä ovat meidän yhteisiä hetkiä. Näistä nautitaan, teemme parhaamme ja antaa mennä vaan.
Kuopio jalkapallokaupunkina on vakuuttanut Wissin hänen ensimmäisellä kaudellaan.
– On ollut jännä nähdä, että vaikka ruokakaupassa vanhemmatkin ihmiset tulevat keskustelemaan jalkapallosta ja ovat positiivisia. Tietynlainen positiivinen sointu, miten KuPSista puhutaan kaupungilla, se on ilahduttanut.