Palveluiden uudelleenkäynnistys on hidastanut matkojen varaamista keskiviikkona.

Yritys pahoittelee tapahtuneesta aiheutunutta haittaa ja harmia. KIMMO HAAPALA

Tallink Silja Linen verkkopalvelut ja varausjärjestelmä kaatuivat eilen tiistaina, Tallink Silja Oy tiedottaa.

Syynä kaatumiseen oli suuri varaus- ja vierailijamäärä. Tiedotteen mukaan tilannetta päästiin korjaamaan pikaisesti, mutta palveluiden uudelleenkäynnistäminen on hidastanut matkojen varaamista myös keskiviikkona.

Yritys lähetti eilen asiakkailleen joulutervehdyksen, jossa Turun reitin risteilyä tarjottiin edulliseen hintaan.

– Samaan aikaan aloitimme mittavan markkinointikampanjan eri kanavissa. Nämä kaksi toimenpidettä aiheuttivat valtavan yleisöryntäyksen nettisivuillemme ja valitettavasti ne kaatuivat, kertoo Tallink Siljan myyntijohtaja Marko Männimets tiedotteessa.

Verkkopalvelun uudelleenkäynnistäminen aiheutti tiistai-iltana hetkellisen käyttökatkon asiakkaille. Myös Tallink Silja Linen mobiilisovelluksessa oli vastaavia haasteita.

Tallink Silja Oy kertoo pahoittelevansa asiakkaille tilanteesta mahdollisesti aiheutunutta haittaa ja harmia.