Vuoden 2026 alusta lähtien Kainuussa käytetään HPV-testiä. Se havaitsee solumuutokset herkemmin kuin perinteinen papa-koe.

Gynekologi suorittamassa ultraäänitutkimusta potilaalle sairaalassa. Kuva on otettu lääkärin selän takaa.

Avaa kuvien katselu

HPV-testin näyte otetaan kohdunkaulalta niin kuin papa-näytekin. Kuvituskuva. Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Kainuussa siirrytään vuoden 2026 alussa papilloomaviruspohjaiseen seulontaan eli HPV-testin käyttämiseen.

Näyte otetaan kohdunkaulalta niin kuin papa-näytekin, mutta HPV-testi on herkempi havaitsemaan solumuutoksia. Samalla seulonnan luotettavuus paranee, kertoo Kainuun hyvinvointialue.

30–65-vuotiaat kainuulaiset naiset kutsutaan kohdunkaulan syövän seulontatutkimukseen viiden vuoden välein. Tutkimus on maksuton. Ensi vuonna 2026 seulontaan kutsutaan näinä vuosina syntyneet: 1961, 1966, 1971, 1976, 1981, 1986, 1991 ja 1996.

Kainuussa noin neljännes kutsutuista jättää saapumatta ilmaiseen seulontaan. Ylilääkäri Mari Kuivalainen kannustaa kaikkia kutsun saaneita käymään oman terveyden kannalta tärkeässä tutkimuksessa.

– Käynnin vaiva on pieni, mutta hyödyt voivat olla suuria. Seulonnan tärkein tehtävä on vähentää kohdunkaulan syöpään liittyviä kuolemia. Kyseessä on siis ikään kuin ilmainen henkivakuutus, kertoo Kuivalainen hyvinvointialueen tiedotteessa.

Suomessa kohdunkaulan syövän seulonnat ovat vähentäneet kohdunkaulan syövän esiintyvyyttä jopa 80 prosentilla. Seulonnan avulla syövän riskitekijä voidaan havaita ja tarvittaessa hoitaa muutokset jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Aika seulontatutkimukseen tulee postissa tai sähköisesti. Jos varattu aika ei sovi, hyvinvointialue toivoo, että ajan muutokset ja peruutukset tehdään mahdollisimman pian.

Kohdunkaulan syövän seulontanäytteet otetaan Kainuun neuvoloissa ja Kajaanissa myös opiskeluterveydenhuollon yksikkö Vitalissa.