Ranskassa verkkokauppa Sheiniä on protestoitu viime aikoina voimakkaasti Sheinissä myynnissä olleiden lapsennäköisten seksinukkejen takia.

Avaa kuvien katselu
Hallitus ilmoitti Sheinin toiminnan keskeyttämisestä samana päivänä, kun Shein avasi ensimmäisen kivijalkamyymälänsä Pariisiin. Kuva: Jeremy Paoloni / AOP
15:51•Päivitetty 16:04
Ranskan hallitus käynnistää toimet kiinalaisen verkkokauppajätti Sheinin toiminnan keskeyttämiseksi.
Ranskan hallituksen tiedotteen mukaan Sheinin toiminta maassa on tarkoitus keskeyttää siksi aikaa, että se pystyy osoittamaan viranomaisille, että sen toiminta on lain mukaista.
Myös Shein itse ilmoitti keskiviikkona keskeyttävänsä väliaikaisesti verkkokauppamyynnin Ranskassa.
Ranskassa on viime aikoina noussut kohu siitä, että Sheinissä on ollut myynnissä lapsenkasvoisia ja -vartaloisia seksinukkeja.
Shein on ilmoittanut poistaneensa nuket myynnistä. Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan taistelevan Mouv’ Enfants -järjestön mukaan Shein on kuitenkin jatkanut seksinukkejen myymistä.
Maanantaina Ranskan kauppaministeri Roland Lescure sanoi olevansa valmis ottamaan tiukemman kannan kiinalaista verkkoalustaa vastaan.
– Jos tällainen toiminta toistuu, meillä on oikeus kieltää Sheinin pääsy Ranskan markkinoille. Ja aion tehdä sen. Se on laissa, hän sanoi.
Shein avasi keskiviikkona ensimmäisen kivijalkamyymälänsä juuri Ranskaan, Pariisissa sijaitsevaan BHV-tavarataloon.
Shein sanoo, että toiminnan keskeytyksen aikana yritys varmistaa sen, että kaikki sen myymät tuotteet täyttävät tarvittavat standardit.
Lähteet: Reuters, AP