Uusi Predator: Badlands saapuu valkokankaille ylihuomenna.
Perjantaina valkokankaille saapuvan Predator: Badlands -elokuvan ohjaaja Dan Trachtenberg ja tuottaja Ben Rosenblatt promoavat leffaa Deadlinen jutussa, jossa he kertovat muun muassa sen Alien-kytkystä.
Elle Fanning esittää elokuvassa tuplaroolin Alien-elokuvista tutun Weyland-Yutani-korporaation omistamina Thia -ja Tessa-androideina.
Rosenblatt mainitsee jutussa myös Arnold Schwarzeneggerin, jonka on huhuiltu ehkä palaavan jossain vaiheessa ensimmäisestä elokuvasta tuttuun rooliinsa. Comebackia pedattiin jo viime kesän Predator: Killer of Killers -antologiaelokuvassa.
”Luonnollisesti Predatorien Graalin malja olisi saada Arnold jälleen mukaan. Se on aina ollut mielessämme. Dan on tavannut Arnoldin nyt pari kertaa ja hän on ollut oikein kiinnostunut siitä mitä olemme saaneet aikaan. Ymmärtääkseni hän fanittaa kaikkia kolmea uusinta elokuvaa. Katsotaan miten Predator: Badlands menestyy ja mitä teemme sen jälkeen. Toivottavasti voimme tehdä Arnoldin kanssa yhteistyötä.”
Muropaketin kahden tähden arviossa Predator: Badlandista todettiin muun muassa seuraavaa:
”Badlands tarjoaa kyllä väkivaltaa ja synteettisten ihmisten sekä avaruusolioiden sisälmyksiä. Leffa on silti aivan liian kesy. Kameran edessäkin tehdyt tehosteet ja mäiske kaipaavat reippaasti lisää rujoa silpomista ja mähmää. Ahdistava vaaran tunne uupuu kokonaan.”